Viime vuosien aikana maailman kriisit ovat nostaneet kullan hinnan ennätyslukemiin. Helmi-maaliskuussa 2025 hinta oli jopa hieman yli 90 euroa grammalta. Koska kulta on nyt erittäin arvokasta, voi olla hyvä hetki hankkiutua eroon rikkinäisistä kultakoruista.

Tampereella sijaitseva Kultasepät Andreasen ostaa kultaa ja muita jalometalleja. Niistä maksetaan päivän hinnan mukainen kilpailukykyinen grammahinta. Maailmanmarkkinoilla kullan hinta määräytyy puhtaan 24 karaatin kullan mukaan. Koruissa käytetään kuitenkin yleisemmin sekoitteita, joissa kultaa on vähemmän, esimerkiksi 14 tai 18 karaattia. Kultasepät Andreasenin nettisivuilla on tarkka tieto siitä, minkä verran kullasta maksetaan tänään. Halutessasi voit myös viedä esineet ilmaiseen arvioon kultasepänliikkeeseen.

Voit myydä lähes mitkä tahansa kultaesineet. Kultasepät Andreasen ostaa katkenneet ketjut, yksittäiset korvakorut, rikkinäiset ja käyttämättömäksi jääneet korut ja jopa hammaskullan. Rikkinäiset kultaesineet sulatetaan ja niistä valmistetaan uusia koruja. Jalokivet voidaan irrottaa, jotta saat ne takaisin itsellesi säilytettäväksi.

Kultasepät Andreasen on luotettava kumppani, olitpa sitten ostamassa koruja tai myymässä vanhoja kultaesineitä. Saat varmasti osaavaa ja rehellistä palvelua. Myymäsi esineet arvioidaan tarkasti ja avoimesti ja niistä maksetaan kilpailukykyinen hinta. Kultakorusi punnitaan edessäsi, jotta prosessi pysyy selkeänä.

Vinkkejä kullan myymiseen

  • Myy esineet luotettavalle taholle: Kultasepät Andreasenilta saat kilpailukykyisen hinnan ja rehellisen arvion koruistasi.
  • Seuraa hintoja: Kullan hinta vaihtelee maailman tapahtumien perusteella. Tavallisesti vaihtelua on päivittäin enemmän tai vähemmän.
  • Ota selvää esineen kultapitoisuudesta: Kullan puhtaus ilmoitetaan karaateissa. Mitä korkeampi kultapitoisuus esineessä on, sitä arvokkaampi se on. Usein kultakoruissa ja muissa -esineissä on leima, joka kertoo kultapitoisuuden. Jos leimaa ei löydy tai se on harvinainen tai epäselvä, Kultasepät Andreasen selvittää esineen kultapitoisuuden.
  • Myös paino vaikuttaa korun arvoon: Jalometalleista maksetaan tavallisesti kultapitoisuuden ja painon mukaan. Sen vuoksi korun paino vaikuttaa hintaan.
  • Rikkinäinen koru voidaan korjata tai valmistaa siitä uusia koruja: Jos vanhalla rikkinäisellä korulla on paljon tunnearvoa, ei sitä välttämättä kannata myydä, jos korun korjaaminen on mahdollista. Korun materiaaleja, kuten kultaa ja jalokiviä, voidaan myös käyttää uuden korun valmistukseen.

Suosikkikoru meni rikki – Voiko sen korjata?

Kultasepät Andreasenin ammattitaitoiset kultasepät osaavat korjata rikki menneitä koruja. Rikkoutunut koru ei ole automaattisesti romu, joka on pakko myydä pois, vaan sen korjaaminen saattaa olla mahdollista. Kannattaa tiedustella korjaamisen kustannusarviota.

Rikkinäisestä korusta voidaan myös valmistaa uusi koru. Vanhan korun kulta ja jalokivet voidaan käyttää uuden korun materiaaleina. Näin vanhan esineen tunnearvo siirtyy uuteen koruun, joka jatkaa muistojen keräämistä. Tällä tavalla voit myös säästää materiaalikustannuksissa. Voit suunnitella korun yhdessä kultaseppien kanssa, niin saat täysin uniikin, juuri sinulle tehdyn korun.

Miksi kullan hinta on nyt niin korkealla?

Vuosina 2020–2022 koronapandemia aiheutti ennennäkemätöntä epävarmuutta markkinoilla. Osakemarkkinoilla koettiin jyrkkä pudotus ja keskuspankit aloittivat voimakkaat elvytystoimet. Lisäksi raaka-aineiden hinnat nousivat kasvavan kysynnän ja toimitusketjujen häiriöiden vuoksi. Kaiken tämän seurauksena sijoittajat ryntäsivät etsimään turvasatamia. Kiinnostus arvometalleja kohtaan kasvoi ja kullan hinta nousi voimakkaasti.

Vuosina 2022–2025 kullan hintaa ovat nostaneet korkea inflaatio sekä geopoliittiset epävarmuudet, kuten Ukrainan sota. Lisäksi useat maat ovat jatkaneet kullan ostamista, ja Yhdysvaltain dollari on heikentynyt.

Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, eikä kukaan voi tietää varmasti, mille tasolle kullan hinta asettuu tulevina vuosina. Kullan hintaa voivat vahvistaa esimerkiksi korkealla pysyvä inflaatio, talouskriisit ja geopoliittinen epävarmuus. Myös teknologian kehitys voi vaikuttaa asiaan, sillä se voi kasvattaa kullan kysyntää.

Kultasepät Andreasen – kultasepänliike Tampereella

Kultasepät Andreasen on toiminut alalla jo yli 30 vuotta, ensin Jyväskylän maalaiskunnassa Palokassa ja myöhemmin Tampereella. Nykyään kultasepänliike työllistää useita korualan ammattilaisia.

Kultasepät Andreasen on keskittynyt omaan kihla- ja vihkisormusmallistoonsa, jonka erityispiirre on sormusten sovellettavuus. Asiakas voi vaikuttaa esimerkiksi sormusten materiaaleihin sekä timanttien määrään ja kokoon. Oman mallistonsa lisäksi kultasepät valmistavat uniikkikoruja asiakkaiden toiveiden mukaisesti.

Kihla- ja vihkisormukset valmistetaan tilauksesta asiakkaan mittojen mukaan. Suunnitteluvaiheessa niihin voidaan tehdä pieniä muutoksia. Lisäksi sormuksissa voidaan käyttää joko luonnontimantteja tai laboratoriotimantteja. Kummatkin ovat yhtä laadukkaita ja kirkkaita, eikä paljaalla silmällä voi erottaa, kummasta on kyse. Laboratoriotimantit ovat kuitenkin huomattavasti edullisempi, minkä vuoksi voit saada isomman timantin samalla budjetilla.