MTV: SaiPan sankarilta viileä kuitti vastustajan leiriin: ”Antoi meille helvetisti lisää potkua”

SaiPa eteni pudotuspelien avauskierrokselta puolivälieriin kaatamalla TPS:n otteluvoitoin 3-2.
TPS voitti sarjan kaksi ensimmäistä ottelua, mutta lopulta SaiPa onnistui tasaamaan voitot ja vei ratkaisevan viidennen ottelun Kisapuistossa Ville Petmanin jatkoerämaalilla numeroin 3-2.
– Oli vähän vuoristorataa tuo sarja ja saatiin lopettaa tuollaisella tavalla sarja kotona. Olihan se hieno tunne, kun koko Kisapuisto repeää liitoksistaan ja alkaa huutaa. En ole päässyt sellaista kokemaan aikaisemmin täällä, Petman kuvaili heti viidennen ottelun päätyttyä MTV Katsomon haastattelussa.
SaiPa joutui ottelusarjassa jo kuilun partaalle, mutta joukkue uskoi omaan tekemiseen ja onnistui kampeamaan itsensä jatkoon. Petman jakoi myös kuittia vastustajan leiriin.
– Oli älyttömän tasainen sarja. Mentiin 2-0-häviölle mutta kyllä meillä silti se usko koko ajan oli. Varsinkin sen 2-0-pelin jälkeen (TPS-hyökkääjä) Teissalan Leevi ilmoitti että pojat pelaa syksyllä ja miehet keväällä. Se antoi meille aika helvetisti lisää potkua, että tämä ei ole vielä tässä. Saatiin hienot kolme peliä tuohon pelattua ja löytyi se usko ja meidän tekeminen. Näytettiin että pystytään tulla takamatkaltakin, Petman totesi.
TPS voitti sarjan toisen ottelun numeroin 6-2, minkä jälkeen Teissala totesi Jatkoajalle seuraavasti:
− Totta kai olimme fyysisempiä! Jokaisen vastustajan kanssa sai hyvin painia ja pidän siitä henkilökohtaisesti. Juhamatti Aaltonen totesi aikoinaan, että pojat pelaa syksyllä ja miehet keväällä.
SaiPa kohtaa puolivälierissä HIFK:n.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Liigassa todelliset murskajaiset – Jukurit teki hurjaa jälkeä Lahdessa
- Huomasitko? 17-vuotias suomalaislupaus nappasi pelipaikan Ruotsin huippuseurasta – varataan kesällä NHL:ään
- MTV: SaiPan sankarilta viileä kuitti vastustajan leiriin: ”Antoi meille helvetisti lisää potkua”
- Leijonat-puolustaja jättää Liiga-seuran: ”Kiitos”
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Ilves kaappasi TPS:n supertähden!
- Mestiksen perinneseura hakeutui konkurssiin kesken tärkeiden pelien!
- Mikko Rantaselle kävi karusti
- Urheilucast: Leijonat-konkari siirtyy Tapparaan!
- SaiPa ja Tappara jatkoon – Liigan puolivälierissä todellinen herkkupala!
- IL: Aku Räty palaa Liigaan – hurja hintalappu
- Urheilucast: Leijonat-konkari siirtyy Tapparaan!
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – uusi seura selvisi!
- NHL-seura kutsui – suomalainen Liiga-jätti siirtyy Pohjois-Amerikkaan!
- Mikko Rantanen on vaikeuksissa – synkät lukemat
- Juuso Nykäsen kohtalo ratkesi – Liigan kurinpidolta raju ratkaisu!
- Tapparalta jymyuutinen: Tähtipelaaja tekee yllätyspaluun
- Liiga-seurassa ovi käy – kolme kärkipelaajaa vaihtaa uusiin maisemiin!
- Kiekko-Espoolta päivitys kohuiskun kohteeksi joutuneen Miro Keskitalon tilasta
- Urheilucast: Ilves kaappasi TPS:n supertähden!