Mikael Granlundilta kovaa kritiikkiä Liigalle – ”Olisi voitu miettiä”

Dallas Starsin NHL-tähti Mikael Granlund seuraa oman kautensa ohessa tarkasti kotimaisen Liigan tapahtumia.
Granlund kertoo katsoneensa kaikki HIFK:n pelit tällä kaudella. Kultaleijona iloitsee uuden pudotuspelimallin tuomasta draamankaaresta.
– Jos miettii, millainen draaman kaari oli viimeisille kierroksille asti, niin onhan se jääkiekon ja viihteen kannalta ihan mahtavaa, Granlund totesi NHL:n keskiviikkona medialle järjestämässä etähaastattelussa.
Yhdestä asiasta ”MG” jakaa kuitenkin kritiikkiä Liigan päättäjille.
– Täytyy sanoa, että ensimmäisten playoff-pelien aikataulu on aika hurja. Olisi voitu miettiä, miten jääkiekosta saadaan parempaa. Jos pelataan neljää peliä viiteen päivään tai viittä peliä seitsemään, niin en tiedä, kuinka hyvää mainosta on, Granlund muistuttaa.
Granlund ei ole mielipiteensä kanssa yksin. Fanit ja seurat ovat kritisoineet varsinkin ensimmäisellä pudotuspelikierroksella pelaavien joukkueiden pelikuormaa laajalti.
Tiistaina ja keskiviikkona pelattujen ensimmäisten pudotuspelien jälkeen ottelusarjat jatkuvat heti perjantaina. Pahimmillaan joukkueet joutuvat pelaamaan viisi ottelua seitsemän päivän sisällä ja aloittamaan puolivälieräsarjansa vain yhden huilipäivän jälkeen.
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Suomalaiselle NHL-hyökkääjälle näytettiin ovea!
- Patrik Laine tiputettiin – NHL-megalupaus debytoi suomalaisen vierellä!
- Hallitsevalle maailmanmestarille ikäviä uutisia – useat kärkinimet jäävät sivuun MM-kisoista
- Lähde: Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus löysi uuden osoitteen
- Sport vahvistuu maajoukkuehyökkääjällä – ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Ilves saa huippuvahvistuksen
- Lähde: JYPin ruotsalaispuolustaja vaihtaa seuraa – tässä ensi kauden osoite
- HIFK-lupaus Eemil Vinni löysi uuden seuran – siirtyy Mestikseen
- SaiPalle takaisku: hyökkääjän likaisesta tempusta pelikieltoa
- Atro Leppänen rustasi sopimuksen NHL:n huippuseuran kanssa!
- IL: Lahden karsintaottelussa joukkotappelu fanien välillä: ”Jotain sattui tappelussa niin pahasti, että…”
- Kova vahvistus! 35 miljoonan dollarin NHL-vahti lähtee MM-kisoihin
- Lehtiväite: Ilves jäämässä nuolemaan näppejään – tähtihyökkääjää viedään toiseen seuraan!
- Lukko kiinnitti mestarivahdin
- Atro Leppänen rustasi sopimuksen NHL:n huippuseuran kanssa!
- Kiinnostavatko MM-kisat? Näin NHL-läpimurron tehnyt Ville Koivunen vastaa
- Huh huh! Mikko Rantasta odottaa hurja pudotuspelikierros
- HIFK-lupaus Eemil Vinni löysi uuden seuran – siirtyy Mestikseen
- Sport vahvistuu maajoukkuehyökkääjällä – ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Ilves saa huippuvahvistuksen