Liiga-tähden siirto SHL:ään kariutui viime hetkillä – ruotsalaisilta kovia syytöksiä

Pelicansin ruotsalaishyökkääjä Lars Bryggmanin jo varmana pidetty siirto loppukaudeksi SHL-seura Skellefteån riveihin kariutui aivan lauantain siirtotakarajan kalkkiviivoilla.
Näin väittää ruotsalaissivusto Hockeynews, jonka mukaan Bryggmanin siirron piti olla muodollisuuksia vaille valmiina ennen takarajan umpeutumista puoliltaöin. Nyt samainen sivusto väittää Pelicansin vitkuttelun johtaneen lopulta siihen, että 43 ottelussa 21+21=42 pistettä tällä kaudella takonut 32-vuotias ruotsalaislaituri jääkin Lahteen loppukaudeksi siirtotakarajan umpeuduttua ennen kauppojen lukkoonlyömistä.
Osansa Pelicansin viime hetken vitkutteluun oli lähteiden mukaan Lubos Horkyn Rögle-siirron varmistumisella, minkä myötä Pelicans nosti Bryggmanin hintapyyntöä viime hetkillä.
Horkyn lisäksi Pelicans luopui siirtotakarajalla myös kapteenistaan Miika Roineesta, joka siirtyi HIFK:n riveihin.
Pelicans on Liigan sarjataulukossa 14. sijalla. Matkaa viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävään Vaasan Sportiin on yhdeksän pistettä. Sport on pelannut yhden ottelun lahtelaisia enemmän.
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Liigassa todelliset murskajaiset – Jukurit teki hurjaa jälkeä Lahdessa
- Huomasitko? 17-vuotias suomalaislupaus nappasi pelipaikan Ruotsin huippuseurasta – varataan kesällä NHL:ään
- MTV: SaiPan sankarilta viileä kuitti vastustajan leiriin: ”Antoi meille helvetisti lisää potkua”
- Leijonat-puolustaja jättää Liiga-seuran: ”Kiitos”
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Ilves kaappasi TPS:n supertähden!
- Mestiksen perinneseura hakeutui konkurssiin kesken tärkeiden pelien!
- Mikko Rantaselle kävi karusti
- Urheilucast: Leijonat-konkari siirtyy Tapparaan!
- SaiPa ja Tappara jatkoon – Liigan puolivälierissä todellinen herkkupala!
- IL: Aku Räty palaa Liigaan – hurja hintalappu
- Urheilucast: Leijonat-konkari siirtyy Tapparaan!
- NHL-seura kutsui – suomalainen Liiga-jätti siirtyy Pohjois-Amerikkaan!
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – uusi seura selvisi!
- Mikko Rantanen on vaikeuksissa – synkät lukemat
- Juuso Nykäsen kohtalo ratkesi – Liigan kurinpidolta raju ratkaisu!
- Tapparalta jymyuutinen: Tähtipelaaja tekee yllätyspaluun
- Liiga-seurassa ovi käy – kolme kärkipelaajaa vaihtaa uusiin maisemiin!
- Kiekko-Espoolta päivitys kohuiskun kohteeksi joutuneen Miro Keskitalon tilasta
- Törkytaklauksesta pelikiellon saanut Tapparan Juuso Nykänen: ”Olen erittäin pahoillani”