Leijonilta rohkea viime hetken muutos – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”

4 Nations Face-Off -turnaukseen valmistautuva Suomen maajoukkue harjoitteli tiistai-iltana ensimmäistä kertaa koko miehistön voimin Montrealin Bell Centerissä. Mielenkiinto harjoituksissa kohdistui ketjukoostumuksiin.
Suomen päävalmentaja Antti Pennanen sai kokoonpanomurheita juuri ennen turnauksen alkua, kun ykköspuolustaja Miro Heiskanen putosi ulos loukkaantumisen vuoksi. Myös Philadelphia Flyersin puolustaja Rasmus Ristolainen jäi turnauksesta pois aivan viime hetkellä.
Heiskasen ja Ristolaisen ollessa sivussa Leijonien valmennustiimi päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun ja valitsi viisi hyökkääjää ensimmäiseen ylivoimakoostumukseen. Tiistaina harjoituksissa viivamiehen roolia hoiti viime kaudella Stanley Cupin voittanut Florida Panthersin kapteeni Aleksander Barkov.
– Kun Heiskanen ja Ristolainen jäivät pois kokoonpanosta, ylivoima peli meni uuteen mietintään, että tulemmeko käyttämään viittä hyökkääjää. Viikonloppuna tehtiin päätös, että Barkov tulee olemaan viivassa. Tänään harjoituksissa paikka tuntui oikean kokoiselta hänelle. Viisi hyvää pelaajaa yhdessä keskenään tulee toimimaan hyvin, mikä on tärkeä asia meille. En näe valinnassa mitään ongelmaa ja pelaajat ovat hyvin sitoutuneita tähän kokoonpanoon, Pennanen sanoi tiistaina lehdistötilaisuudessa.
Leijonien ykkösylivoimalla oli Barkovin lisäksi Mikko Rantanen, Sebastian Aho, Roope Hintz sekä Patrik Laine, joka pääsi suosikkipaikalleen vasemmalle puolelle laukojaksi.
Hyökkääjän käyttäminen yksinäisenä viivamiehenä on melko harvinaista NHL:ssä. Tällä hetkellä viiden hyökkääjän ylivoimalla pelaa vain Toronto Maple Leafs, jossa Mitch Marner on hoitanut viivamiehen tehtäviä.
Viime kaudella NHL:n parhaaksi puolustavaksi hyökkääjäksi valittu Barkov on nähty myös aiemmin urallaan Panthersin ylivoimalla viivalla.
– NHL:ssä on nähty näitä jonkin verran, ja olen itsekin pelannut aiemmin viivassa. Luulen, että Sebastian ja Mikaelkin on pelannut aika paljon viivassa. Myös Teräväinenkin osaa pelata siellä. Ei ole mikään uusi juttu, Barkov sanoo.
– Jos minuun näin luotetaan, niin mikä ettei. Meillä on hyviä vaihtoehtoja ylivoimalle. Oli aika hauskaa syötellä ja pelata ylivoimaa äijien kanssa, Panthers-kippari jatkoi.
Leijonien 4 Nations Face-Off -turnaus alkaa Suomen aikaa perjantain vastaisena yönä ottelulla USA:ta vastaan. Ottelu käynnistyy kello 03:00.
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Liigakarsinnat ohi! Pelicans nollasi taas Jokerit – sarjapaikka varmistui
- Liiga-seura vahvistuu – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Sport vahvistuu SHL-mestarilla
- Suomi MM-välieriin! Ruotsi nurin trillerissä – katso maalit täältä
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Lähde: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Jesse Puljujärvi ulos NHL:stä – pelikielto uhkaa
- Leijonille hurja NHL-vahvistus MM-kisoihin!
- Toimittaja: Yhdysvaltalainen pistelinko siirtyy Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- Urheilucast: Jokerit virittelee todellista huippukaappausta!
- Kohupelaaja Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Urheilucast: Yllättävä Liiga-seura yrittää kaapata Henrik Haapalan!
- LS: SaiPa ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistehirmun!
- HIFK jäi tyhjin käsin – IL: Leijonalegendan ensi kauden osoite selvisi
- HIFK menettää yhteistyökumppaninsa – syynä epäasiallinen käytös
- Sami Vatanen palaa Liigaan!
- Raimo Helmiseltä huvittava lohkaisu Liigan maratonottelun jälkeen
- MTV: HIFK:lta melkoinen shokkipäätös!
- Toimittaja: Yhdysvaltalainen pistelinko siirtyy Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”