Nuorten Leijonille katkera tappio MM-finaalissa – USA juhlii kultaa

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat huipentuivat maanantain vastaisena yönä pelattuun Suomen ja USA:n väliseen finaaliin, jonka USA vei lopulta nimiinsä jatkoajalla 4-3.
Nuoret Leijonat aloitti ottelun tehokkaasti, kun joukkueen paras maalintekijä Jesse Kiiskinen iski jo MM-kisojen kuudennen maalinsa ylivoimalla vieden Suomen 1-0-johtoon ajassa 7.13. Tulevan kesän varmana NHL-ykkösvarauksena pidetty James Hagens toi jenkit tasoihin avauserän ajassa 12.04. Tuomas Urosen tarkka ylänurkkalaukaus vei kuitenkin Suomen ensimmäiselle erätauolle 2-1-johtoasemasta.
Suomi aloitti toisenkin erän ryminällä ja siirtyikin Emil Pieniniemen maalilla jo 3-1-karkumatkalle. Turnaukseen ennakkosuosikkina lähtenyt USA otti pelin otteen erän puolivälin jälkeen ja se tulikin erän lopulla tasoihin Brandon Svobodan ja Cole Hutsonin onnistuttua maalinteossa erän viimeisen reilun kahden minuutin aikana.
USA hallitsi kolmatta erää suvereenisti, mutta Suomen onnistui venyttää ratkaisua jatkoajalle. Siellä ratkaisijaksi nousi Teddy Stiga, joka uitti ratkaisun Petteri Rimpisen taakse ajassa 8.04.
USA juhlii toista peräkkäistä MM-kultaansa. Suomi vei hopeaa ja Tshekki pronssia.
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Urheilucast: Jokerit virittelee todellista huippukaappausta!
- Urheilucast: Yllättävä Liiga-seura yrittää kaapata Henrik Haapalan!
- Jokereille paha takaisku tiistain otteluun – Pelicansille puolestaan hyviä uutisia
- Sami Vatanen palaa Liigaan!
- Raimo Helmiseltä huvittava lohkaisu Liigan maratonottelun jälkeen
- Suomalaiselle NHL-hyökkääjälle näytettiin ovea!
- Patrik Laine tiputettiin – NHL-megalupaus debytoi suomalaisen vierellä!
- Hallitsevalle maailmanmestarille ikäviä uutisia – useat kärkinimet jäävät sivuun MM-kisoista
- Lähde: Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus löysi uuden osoitteen
- Sport vahvistuu maajoukkuehyökkääjällä – ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- IL: Lahden karsintaottelussa joukkotappelu fanien välillä: ”Jotain sattui tappelussa niin pahasti, että…”
- Lehtiväite: Ilves jäämässä nuolemaan näppejään – tähtihyökkääjää viedään toiseen seuraan!
- Kova vahvistus! 35 miljoonan dollarin NHL-vahti lähtee MM-kisoihin
- Lukko kiinnitti mestarivahdin
- Patrik Laine tiputettiin – NHL-megalupaus debytoi suomalaisen vierellä!
- Sport vahvistuu maajoukkuehyökkääjällä – ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- HIFK-lupaus Eemil Vinni löysi uuden seuran – siirtyy Mestikseen
- Atro Leppänen rustasi sopimuksen NHL:n huippuseuran kanssa!
- Ilves saa huippuvahvistuksen
- Kiinnostavatko MM-kisat? Näin NHL-läpimurron tehnyt Ville Koivunen vastaa