Leijonat-sankari kertoo, miksi NHL-ura jäi lyhyeen: ”Katosi jossain vaiheessa…”

Puolustaja Robin Salo, 26, nousi Leijonien jatkoaikasankariksi Karjala-turnauksen ottelussa Sveitsiä vastaan. Napakalla rannevedolla Salo varmisti Suomelle 3-2 voiton jatkoajalla.
Salo oli näkyvä hahmo läpi ottelun kummassakin päässä kenttää. Hän tuki hienosti hyökkäyksiä, ja voitti kaksinkampailuita omalla alueella. Puolustaja on kuitenkin vaatimaton omien otteidensa suhteen.
– Ihan okei. Totta kai tuntui hyvältä jatkoaika ja se meni hyvin, Salo kommentoi omia otteitaan Leijonat.comin haastattelussa.
– Intoa oli, mutta aina pystyy vähän parantamaan.
Viimeksi Salo nähtiin leijonapaidassa kaudella 2020-21. Viimeiset kolme vuotta on ollut taukoa, kun puolustaja pelasi New York Islandersin organisaatiossa Pohjois-Amerikassa.
NHL:ssä Salo sai vastuuta vähänlaisesti, vaikka suoriutui kaukalossa vahvasti. Kahdella ensimmäisellä Amerikan kaudellaan hän pelasi 32 NHL-ottelua tehoin 3+6=9. Kolmannella kaudella Salo joutui tahkoamaan pelkästään farmissa.
Puhuttaessa NHL-uran tyssäämisestä toistaiseksi Salo ei syytä valmennusta, vaan antaa kritiikkiä itselleen.
– Siinä jäi peliaika aika pieneksi jossain kohtaa, ja sen kautta on aika vaikea näkyäkin siellä ja saada itseluottamus takaisin. Ehkä itseluottamus sitten katosi jossain vaiheessa, enkä oikein päässyt enää omaan peliin kiinni, Salo arvioi.
Täksi kaudeksi Salo siirtyi SHL-seura Malmö Redhawksin riveihin. Kausi on lähtenyt vahvasti käyntiin, kun hän on nakuttanut 16 ensimmäiseen otteluun tehot 3+7=10.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin Jokerien SM-liigajahti jatkuu – Mestiksen pudotuspeliparit ovat selvillä
- Suomalaiset hirmuvireessä 4 Nationsin jälkeen
- USA:n maajoukkuepakki ja Tre Kronorin hyökkääjä kaupattu NHL:ssä
- Suomalainen kaupattu jälleen NHL:ssä!
- Sami Kapasen poika pysäytti Sami Kapasen
- NHL ennakoi Leijonien olympiajoukkuetta – tältä se näyttäisi
- HS: Liigan ulkomaalaisvahvistus ei saa enää harjoitella joukkueen mukana
- Roope Hintz ilmiliekeissä! Keräsi monsteritehot NHL:ssä
- Oulussa totaalinen katastrofi lähellä! Kärpät ajautui kiusalliseen tilanteeseen
- HIFK jysäytti kerralla kaksi jatkosopimusta
- HS: Seuralegenda siirtymässä Jokereihin!
- Urheilucast: Christian Heljanko tekee hirmutilin Tapparassa – sopimuksessa erikoinen pykälä
- Toimittaja: HIFK:n megakaappaus jäi piippuun – tähtipelaaja loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- HS: Liigan ulkomaalaisvahvistus ei saa enää harjoitella joukkueen mukana
- Liiga-seuralta poikkeuksellinen päätös: hinnat alas
- Liiga-jumbo Jukurit pudotti sopimusuutisia: ”Näen hänessä paljon upsidea”
- Sopimus purkissa – Liigan pistehirmun ensi kauden osoite selvisi!
- Mikko Rantasen tilanteesta iso paljastus – Carolina-johto valmis hurjaan ratkaisuun
- HIFK jysäytti kerralla kaksi jatkosopimusta
- Oulussa totaalinen katastrofi lähellä! Kärpät ajautui kiusalliseen tilanteeseen