Porin Ässiin pätkäpestillä hankittu maalivahti Joni Ortio on vaihtamassa uusiin maisemiin.

Ortio saapui syyskuussa Ässiin paikkaamaan tähtivahti Niklas Rubinia, joka loukkaantui kauden avausottelussa. 33-vuotiaan Ortion sopimus on voimassa marraskuun loppuun asti.

Ässien urheilujohtajan Janne Vuorisen mukaan Rubin olisi näillä näkymin toipumassa kuntoon marraskuussa.

Vuorisen mukaan Ässät ei ole tarjoamassa Ortiolle loppukauden kattavaa sopimusta.

– Siihen ei ole taloudellista mahdollisuutta. Kahta noin kovaa maalivahtia emme pysty pitämään, Vuorinen kertoo MTV Urheilulle.

Ruotsalainen HockeyNews.se-sivusto uutisoi viime viikolla, että HockeyAllsvenskan-seura Djurgården olisi Ortion perässä.

Ortio on pelannut kaksi edelliskautta SHL:ssä HV71:n paidassa. Tämän lisäksi hänellä on kokemusta KHL:stä, Sveitsistä, NHL:stä, AHL:stä sekä Liigasta. Kokenut torjuja on edustanut Leijonia kaksissa MM-kisoissa ja pelannut yhteensä 18 A-maaottelua.

LUE MYÖS: