Perjantain Liiga-kierroksella Kärpät koki 3-4 jatkoaikatappion Ilvekselle. Ottelu oli siitä erikoinen, ettei Kärpät päässyt kertaakaan ylivoimalle, kun taas Ilves pelasi ylivoimaa kolmesti ja iski niistä kaksi maalia.

Ottelun jälkeen Kärppien tähtihyökkääjä Michal Kovarcik kritisoi tuomarityöskentelyä kovin sanoin Kalevan haastattelussa.

—  Tuomarityöskentely oli vitsi. Oli käsittämätöntä, ettei Ilvekselle annettu yhtään rangaistusta. Sama trendi on jatkunut koko syksyn. En tiedä, mitä tuomareilla on meitä vastaan, Kovarcik latasi.

Kovarcikin väite ei ole täysin tuulesta temmattu. Kärpät on viettänyt vähiten aikaa ylivoimalla kaikista joukkueista tällä kaudella. Oululaiset ovat saaneet ylivoimaa kolme minuuttia ja 54 sekuntia per ottelu. Esimerkiksi Pelicans on ollut ylivoimalla seitsemän minuuttia ja 35 sekuntia per ottelu.

Jäähyjä Kärpille ei ole vihelletty poikkeuksellista määrää. Joukkue on istunut jäähyaitiossa 113 minuuttia, mikä on kahdeksanneksi eniten Liigassa.

LUE MYÖS