Tapparan kanssa sopimuksensa yhteisymmärryksessä torstaina purkanut Oskari Luoto siirtyy KooKoon riveihin. 22-vuotiaan hyökkääjän sopimus ulottuu kesään 2026 asti.

Tapparan junioreista ammattilaiseksi ponnistanut Luoto on tahkonnut Liigassa yhteensä 58 ottelua. Tällä kaudella 186-senttinen hyökkääjä on pelannut viisi ottelua ilman tehopisteitä.

Viime kaudella Luoto pelasi Tapparassa 40 runkosarjaottelua tehoin 3+5=8 ja KooKoossa lainalla kaksi ottelua pistein 0+2.

– Luoto on hyvällä pelitaidolla varustettu nuori ja eteenpäin pyrkivä hyökkääjä, jonka kehittymistä olemme seuranneet jo pidempään. Nyt kun tilaisuus tuli saada hänet meille, oli helppo ja nopea päätös reagoida heti. Uskon että Oskari tuo meille hyökkäykseen lisää pelaavuutta ja tehokkuutta, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kertoo seuran tiedotteessa.

– Koimme myös että hyökkääjistömme on ollut määrällisesti aika pieni toistaiseksi, vaikka olemme hyvin tällä ryhmällä toimeen tulleetkin. Kokemus on kuitenkin opettanut, että jossain kohtaa kautta laajuutta tarvitaan, joten siinäkin mielessä Luodon mukaan tulo on erittäin perusteltua.

Kouvolan KooKoo

@KouvolanKooKoo
𝗧𝗲𝗿𝘃𝗲𝘁𝘂𝗹𝗼𝗮 𝗼𝗿𝗮𝗻𝘀𝘀𝗶𝗺𝘂𝘀𝘁𝗶𝗶𝗻, 𝗢𝘀𝗸𝗮𝗿𝗶! 🤝

Hyökkääjä Oskari Luoto, 22, liittyy KooKooseen tämän ja ensi kauden mittaisella sopimuksella.

kookoo.fi/artikkelit/lai…

#yksijoukkue #KooKoo65 #Liiga @smliiga