Näkökulma: Leijonilla ei ollut panosta, mutta tällä pelillä on turha puhua maailmanmestaruudesta
PRAHA. Sanotaan se suoraan: Sveitsi oli selvästi Suomea parempi lohkovaiheen viimeisessä ottelussa.
Toki on heti alkuun sanottava sekin, että vain Sveitsillä oli tuloksellista panosta pelissä. Suomellakin piti olla, mutta Leijonien puolivälieräpaikka yllättäen varmistuikin jo aiemmin tiistaina, kun Itävalta hävisi Britannialle.
Sveitsi taas pelasi lohkon kakkossijasta – minkä se saavuttikin.
Suomelle MM-turnaus on ollut haastava. Maalinteko on ollut tervanjuontia, ykköstykit eivät ole onnistuneet toivotulla tavalla eikä alemmistakaan ketjuista ole löytynyt Marko Anttilan kaltaisia ratkaisijoita.
Neljä tappiota alkulohkossa
Leijonat on pelannut ihan hyvin, mutta hävinnyt tiukkoja vääntöjä. Marginaalit ovat olleet ”helpommissakin” otteluissa liian pienet. Siitä kertoo se, että Tanska-peli muodostui elintärkeäksi ja sekin pysyi pitkälle kolmanteen erään asti maalittomana.
Seitsemästä lohkovaiheen pelistään Suomi sai kasaan kymmenen pistettä. Se on aika heikko saldo. Lohkon viimeistä edelliseksi jäänyt Tanska oli pisteissä lähempänä Suomea kuin lohkokolmonen Tshekki. Suomi hävisi Tshekille, Kanadalle, Itävallalle ja Sveitsille.
Ostravan lohkossa kymmenellä pisteellä ei olisi päästy neljän parhaan joukkoon.
Ehkä tässä on toisaalta Leijonien taso tällä joukkueella. Suomi ansaitsee kisoissa esittämällään pelillä jatkopaikan juuri ja juuri, muttei kovin paljon enempää. Kokonaisuutena Kanada, Tshekki ja Sveitsi ovat aika paljon edellä.
Kaikki on mahdollista, mutta…
Lohdutuksena sanottakoon, että siinä missä Suomi ei ole onnistunut repimään marginaalia itseään heikompiin, ei se yhdessäkään pelissä ole myöskään romahtanut. Sveitsiäkin vastaan Leijonat roikkui mukana ja maalin päässä lähes ottelun loppuun saakka.
MM-turnauksen kaltaisessa tapahtumassa mitä vain voi tapahtua, kun pudotuspelit pelataan kerrasta poikki -systeemillä. Sattuman merkitys nousee, ja sikäli on aina mahdollista, että Suomi juhlii sunnuntaina. Onhan niin ennenkin tapahtunut.
Juuri nyt maailmanmestaruus näyttää kuitenkin aika lailla utopialta. Niin reilusti takamatkalla Leijonat on moneen muuhun verrattuna. Todennäköisyydet eivät ole Suomen puolella – etenkään jos itsensä ottelun lopussa suihkuun hölmöillyt Mikael Granlund saa vielä pelikieltoa.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tuleeko NHL-debyytti? Leijonien maailmanmestari kutsuttiin ylös farmista
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraani lopettaa pelaajauransa: ”Paljon tuli koettua”
- Ruotsista kantautuu huima huhu MM-kisoihin liittyen: ”Kaikki on myynnissä”
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Mestiksen pistehirmu siirtyy Ilvekseen!
- NHL-seura näytti suomalaiskonkarille ovea
- Mestiksen tehopuolustaja siirtyy ulkomaille: ”Lyhyeksi tarkoitettu pätkä venyikin odotettua pidemmälle”
- Hurja vahvistus! Kultaleijona loppukaudeksi Liigaan
- Lehtiväite: TPS:n supertähteä viedään uusiin maisemiin!
- Kaleva: Kärpät saamassa hirmuvahvistuksia Sveitsistä?
- Lehtiväite: TPS:n supertähteä viedään uusiin maisemiin!
- JYPille iso pelaajavahvistus!
- Hurja vahvistus! Kultaleijona loppukaudeksi Liigaan
- NHL-seura näytti suomalaiskonkarille ovea
- Mestiksen pistehirmu siirtyy Ilvekseen!
- Tapparan viime kauden mestarihyökkääjä sai kenkää Venäjällä – uusi joukkue selvisi
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Mestiksen tehopuolustaja siirtyy ulkomaille: ”Lyhyeksi tarkoitettu pätkä venyikin odotettua pidemmälle”
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!