MTV: Olli Jokiselta kiinnostava tieto nuoresta NHL-supertalentista – heitti mielenkiintoisen ajatuksen ilmoille: ”Helenius kuulostaisi aika hyvältä”

Viime kesän ykkösvaraus Connor Bedard, 18, vakuutti heti debyyttikaudellaan NHL:ssä. Hän viimeisteli Chicago Blackhawksissa 68 otteluun tehopisteet 22+39=61 ja oli joukkueensa paras pistemies. Bedard on jatkanut vakuuttavaa menoaan myös MM-kisoissa, jossa hän on iskenyt Kanadan paidassa kolmeen otteluun pisteet 5+1.
MTV:n asiantuntijat Olli Jokinen ja Karri Kivi hehkuttivat Bedardia MM-kisastudiossa. He kehuivat Bedardin laukausta, pelin rytmittämistä ja pelaamista ahtaissa tiloissa. Kehityskohdaksi he nostivat puolestaan kokonaisvaltaisen pelaamisen, minkä yhteydessä esiin nousi myös Bedardin tehotilasto -44 viime kaudelta.
Bedardin tehotilastoa tarkasteltaessa täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että Blackhawksin joukkue oli yksi NHL:n surkeimmista menneellä kaudella ja se sijoittuikin toiseksi viimeiseksi. Seura on tällä hetkellä vahvasti uudelleenrakennusvaiheessa. Sen myötä Jokinen heittikin ilmoille mielenkiintoisen ajatuksen MTV:n studiossa.
– Sen takia on aika mielenkiintoinen varaustilaisuus tulossa. Omien tietojeni mukaan tästä varaustilaisuudesta etsitään Bedardille tutkaparia. Jollain tapaa se (Konsta) Helenius kuulostaisi ja näyttäisi aika hyvältä Chicagon paidassa, Jokinen pohti.
Leijonien MM-kisajoukkueeseen kuuluva Helenius, 18, varataan NHL:ään ykköskierroksella tulevana kesänä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Suomalaishyökkääjä nostettiin ensimmäistä kertaa NHL:ään – tehnyt kovaa tulosta farmissa
- Sami Niku uusiin maisemiin – myös kultaleijona jättää sveitsiläisseuran
- Turussa ovi käy – ainakin nämä pelaajat jättävät TPS:n
- Tappara jysäytti ison muutoksen!
- Urheilucast: Sami Vatanen antoi pakit JYPille – siirtymässä toiseen Liiga-seuraan!
- Jatkoaika: Helsinki-hallin suhteen tehtiin raju päätös!
- Oskari Salmisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Lähde: Kanadalaisjärkäle etsii joukkuetta Liigasta
- Tuomio tuli – HIFK-hyökkääjä Petr Kodytekille jättimäinen pelikielto!
- Markus Nurmi syyllistyi filmaamiseen – SHL lätkäisi sakot!
- Urheilucast: Sami Vatasen Liiga-siirrossa yllätyskäänne!
- Liiga-seurassa käy hurjalla tavalla ovi – yhdeksän pelaajaa lähtee!
- SM-liigalta raju ratkaisu – Pelicansille tuli nyt lunta tupaan
- Urheilucast: Nuorella Liiga-tähdellä erikoinen sopimuskuvio – siirto Ilvekseen valmiina odottamassa!
- SK: Liigan mestarisuosikki virittelee hurjaa pelaajakaappausta!
- HIFK julkisti ison uutisen Leo Komarovista
- Urheilucast: Sami Vatanen antoi pakit JYPille – siirtymässä toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralta kiusoitteleva päivitys – kultaleijonan paluulle vahvistus?
- Turussa käy ovi! TPS hyvästeli kolme runkopelaajaansa
- TPS:n pistetykki vaihtaa joukkuetta!