Näkökulma: MM-kisat pitäisi viedä Prahaan lähes joka vuosi – tunnelma on ihan posketon
PRAHA. Kevät, aurinko paistaa, ilman takkia pärjää, MM-kisoja pukkaa. Olut virtaa, eri maiden fanit halailevat toisiaan, mökki on täynnä.
Kuvaus voisi olla Suomesta, jääkiekon suurmaasta. Vaan ei ole. Suomessa valitettavasti ahneudella on tupattu pilaamaan viime aikojen hyviä mahdollisuuksia. Halli on Suomessa (Tampereella) moderni ja upea, mutta mitä iloa on hienosta hallista, jos sisällä ollaan kuin kirkossa eikä karnevaaleissa.
Koska karnevaaleistahan tässä on kyse. Totta kai kaikki joukkueet haluavat voittaa, mutta kiekkoyhteisölle MM-kisat ovat jotain muutakin kuin voittamista. Pitkä talvi on jäänyt taakse, ja keväisestä MM-huumasta on hyvä lasketella kesään. Reilu kaksiviikkoinen tapahtuma on se hetki, kun pidetään hauskaa, tunnustetaan väriä ja kannustetaan samalla omia voittoon.
Prahassa homma toimii. Sijainti on kiekkomaailman näkökulmasta kenties kaikkein paras. Tshekillä itsellään on vahvat kiekkoperinteet, mutta myös Saksasta, Sveitsistä, Slovakiasta ja Pohjoismaista on helppo tulla paikalle. Se näkyy valtavina fanimassoina.
Hintataso on varsin edullinen, etenkin Pohjoismaihin ja Sveitsiin verrattuna. Esimerkiksi Fan Zonella hallin edustalla puolen litran Pilsner Urquell kustantaa 4,4 euroa, kun Tampereen-kisoissa vuosi sitten Karjalaa sai kahdeksan euron hintaan. Hallin sisällä hintaero on vieläkin suurempi.
Eikä tarvitse hytistä. Prahassa lämpötila pyörii 20 asteen molemmin puolin.
Eiköhän Tshekin-kisoihinkin ole myyty/annettu ihan reilusti paikkoja firmoille ja yhteistyökumppaneille. Ei kuitenkaan niin, että se pistäisi niin rajusti silmään kuin Suomen isännöimissä kisoissa.
Kun halli täytetään kiekkokansalla, joka on paikalla oikeista syistä, lopputulos on nähdynlainen. Sveitsin ja Norjan välisessä ottelussa katsojia oli 16 617 (!), ja Tshekin ja Suomen välisessä pelissä meni odotetusti 17 000 raja rikki. Oli rumpuryhmää, oli torvia, aallot kiersivät, Tshekille hurrattiin valtavalla pauhulla ja Suomelle vihellettiin korviahuumaavasti.
Jukka Jalonen summasi tunnelman oivasti pelin jälkeen:
– Kyllähän kaikki tykkäävät vierasjoukkueena pelata tällaisen yleisön edessä. Se on yksi syy, minkä taia pelaajat saavat itsestään maksimin irti.
Jos ei nyt ihan joka kisoja Prahalle tarvitsisi antaa, niin ainakin nykyistä useammin. Täällä osataan tehdä ainutlaatuinen kiekkokarnevaali.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Aleksander Barkov lahjoitti jättisumman hyväntekeväisyyteen
- Maisema vaihtuu! Leijonien sankarivahti solmi NHL-sopimuksen
- Mikä startti! Jesse Puljujärvi sivalsi hattutempun NHL:ssä: ”Sulavaa kuin voi”
- Liiga jyrähti: TPS:n pistenikkarille iso pelikielto!
- SaiPa teurasti HIFK:n vieraissa – tähtihyökkääjä mätti hirmutehot
- Nämä suomalaiset pelaavat alkavalla kaudella Ruotsin SHL:ssä
- Patrik Laineen peli vielä hakusessa – näin päävalmentaja kommentoi: ”Täytyy pitää huoli…”
- Koeaika ei kantanut hedelmää – HPK laittoi nuoren hyökkääjänsä pihalle
- Kovia kokenut Pelicans-puolustaja löysi uuden seuran – paikkaa loukkaantunutta ex-Liiga-tähteä
- Holtiton taklaus kostautui: Tappara-hyökkääjä pelikieltoon – katso tilanne
- Ura päätökseen – Tapparan mestarihyökkääjä iskee luistimet naulaan
- Tässä ketjussa Patrik Laine aloittaa kautensa – hermot meni nopeasti
- Huhhuh! Jokerit suli juhlaottelussaan poikkeuksellisen rumalla tavalla
- Holtiton taklaus kostautui: Tappara-hyökkääjä pelikieltoon – katso tilanne
- Jokerifaneilta näyttävä ja tyly viesti Jari Kurrille
- IS: Entiseen Hartwall-areenaan murtauduttiin
- MTV: HIFK-fanien toiminta tuli kalliiksi – Ilkivaltojen kustannukset jopa kymmenen tuhatta euroa
- SaiPa teurasti HIFK:n vieraissa – tähtihyökkääjä mätti hirmutehot
- Koeaika ei kantanut hedelmää – HPK laittoi nuoren hyökkääjänsä pihalle
- Ei ole totta! Ville Heinola sai surkeita uutisia Winnipegin terveystarkastuksessa