Kiekko-Espoo vahvisti urheilujohtoaan – kokenut kiekkomies mukaan käynnistämään Liiga-projektia

Ensi kaudeksi Liigaan nouseva Kiekko-Espoo on vahvistanut urheilujohtoaan.
Kokenut kiekkomies Jukka Holtari, 62, saapuu Kiekko-Espooseen urheilutoimen neuvonantajan (senior advisor) roolissa. Hän tulee käynnistämään Kiekko-Espoon Liiga-projektia yhdessä urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovitsin kanssa elokuuhun asti voimassa olevalla sopimuksella.
– Minulla on iso kunnioitus ja arvostus Holea ja hänen työtään Suomi-kiekon eteen. Joukkueen rakennuksessa haluamme saada pyörät pyörimään heti ja Holen mukaan tulo palvelee sitä erinomaisesti, Hirschovits kommentoi Kiekko-Espoon tiedotteessa.
– Espoolainen jääkiekko on tarjonnut minulle työtä ja kehittymismahdollisuuksia urani eri vaiheissa. Olen saanut olla osana kehittyvää Kiekko-Espoota aiemminkin ja ylpeydellä liityn nyt mukaan vahvistamaan Kiekko-Espoota kohti liigakaukaloita, summaa Holtari.
Holtari on työskennellyt jääkiekon parissa vuosikymmenten ajan. Hän on urallaan tehnyt 1990- ja 2000-luvuilla töitä sekä Kiekko-Espoossa että Bluesissa kaikkiaan kymmenen vuoden ajan. Holtari on toiminut urallaan myös muun muassa JYPin ja Jukurien urheilujohtajana sekä useiden NHL-seurojen kykyjenetsijänä. Viimeiset kaksi kautta hän on toiminut SHL-seura Timrå IK:n kykyjenetsijänä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Liiga-seurassa ovi käy – seitsemän pelaaja lähtee!
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Jesse Puljujärvi sai pelikieltoa NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonille kolme uutta NHL-vahvistusta MM-kisoihin!
- Liigakarsinnat ohi! Pelicans nollasi taas Jokerit – sarjapaikka varmistui
- Liiga-seura vahvistuu – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Sport vahvistuu SHL-mestarilla
- Suomi MM-välieriin! Ruotsi nurin trillerissä – katso maalit täältä
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Kohupelaaja Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- LS: SaiPa ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistehirmun!
- HIFK jäi tyhjin käsin – IL: Leijonalegendan ensi kauden osoite selvisi
- HIFK menettää yhteistyökumppaninsa – syynä epäasiallinen käytös
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa
- Toimittaja: Yhdysvaltalainen pistelinko siirtyy Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- MTV: HIFK:lta melkoinen shokkipäätös!
- Lähde: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan