Liigan supertähti muistelee 18-vuotiasta Mikko Rantasta – yksi erityisominaisuus jäi mieleen

Liigaan Pelicansin riveissä paluun tehnyt sarjan tähtihyökkääjä Ryan Lasch muisteli C Moren haastattelussa Liiga-kautta 2014-15, jolloin jenkkitaituri mätti tehoja TPS:n paidassa yhdessä silloin vielä juniori-ikäisen Mikko Rantasen kanssa.
Lasch muistaa Rantasen olleen tuossa vaiheessa vielä raakile, joskin hyökkääjän taidot olivat jo tuolloin selvästi nähtävissä.
– Pystyit näkemään tavasta jolla hän käsitteli ja suojasi kiekkoa, miten hän luisteli pitäen kiekkoa hallussaan… se oli poikkeuksellista 18-vuotiaalle. Hän ei käyttänyt alussa juurikaan laukaustaan, mutta hän kehitti sitä osa-aluetta, Lasch kertoo.
– Sittemmin hän on kehittänyt myös kroppaansa. Hänestä on tullut aikamoinen monsteri. Kun sinulla on tuo koko ja taidot, sinusta voi tulla hyvä NHL-pelaaja. Tykkään seurata Coloradon pelejä ja ennen kaikkea häntä. Hänen pelinsä on aika makean näköistä, Lasch kehuu Avalanchen supertähteä.
Rantanen aloittaa pian jo yhdeksännen kautensa Avalanchen NHL-miehistössä. Turkulainen iski viime kauden runkosarjassa uransa ennätystehot 55 maalia ja 105 tehopistettä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Liigassa todelliset murskajaiset – Jukurit teki hurjaa jälkeä Lahdessa
- Huomasitko? 17-vuotias suomalaislupaus nappasi pelipaikan Ruotsin huippuseurasta – varataan kesällä NHL:ään
- MTV: SaiPan sankarilta viileä kuitti vastustajan leiriin: ”Antoi meille helvetisti lisää potkua”
- Leijonat-puolustaja jättää Liiga-seuran: ”Kiitos”
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Ilves kaappasi TPS:n supertähden!
- Mestiksen perinneseura hakeutui konkurssiin kesken tärkeiden pelien!
- Mikko Rantaselle kävi karusti
- Urheilucast: Leijonat-konkari siirtyy Tapparaan!
- SaiPa ja Tappara jatkoon – Liigan puolivälierissä todellinen herkkupala!
- IL: Aku Räty palaa Liigaan – hurja hintalappu
- Urheilucast: Leijonat-konkari siirtyy Tapparaan!
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – uusi seura selvisi!
- NHL-seura kutsui – suomalainen Liiga-jätti siirtyy Pohjois-Amerikkaan!
- Mikko Rantanen on vaikeuksissa – synkät lukemat
- Juuso Nykäsen kohtalo ratkesi – Liigan kurinpidolta raju ratkaisu!
- Tapparalta jymyuutinen: Tähtipelaaja tekee yllätyspaluun
- Liiga-seurassa ovi käy – kolme kärkipelaajaa vaihtaa uusiin maisemiin!
- Kiekko-Espoolta päivitys kohuiskun kohteeksi joutuneen Miro Keskitalon tilasta
- Urheilucast: Ilves kaappasi TPS:n supertähden!