MTV Urheilu: Mikko Manner ei havittele Leijonien päävalmentajan paikkaa – näin hän kommentoi Liigassa valmentamista
Suomalaisluotsi Mikko Manner on parhaillaan omien sanojensa mukaan ”työtön työnhakija”. Hän toimii tällä hetkellä kotikaupungissaan Vaasassa junioripuolen valmennushommissa puhtaasti harrastusmielessä.
49-vuotias Manner luotsasi kaksi edelliskautta Ruotsin SHL:ssä Brynäs IF:n joukkuetta, mutta sai potkut kesken viime kauden. Tuon jälkeen Manner ei ole ainakaan toistaiseksi löytänyt sopivaa valmennuspestiä seurajoukkuepuolelta.
Sen sijaan Leijonien apuvalmentajana Manner toimii edelleen. Hän on ollut Jukka Jalosen apukoutsina koko Jalosen nykyisen Leijonat-pestin ajan. Edessä onkin Leijonien viimeinen kausi Jalosen johdolla.
Jalosen seuraajaa on spekuloitu jo pidemmän aikaa. Tässä keskustelussa mukana on ollut myöskin Manner, joka on ollut maajoukkueen apuvalmentaja kaikkiaan kaudesta 2016-17 alkaen. Manner ei kuitenkaan tällä hetkellä ole kiinnostunut Leijonien päävalmentajan pestistä.
– Kyllä tähtäin on etsiä ulkomailta valmennuspaikkaa. Ainoa keskittyminen on nykyinen apuvalmentajan rooli Leijonissa. Ei ole kyllä itsellä vielä minkäänlaista himoa siihen Jukan tilalle. Enemmän haluan kokemuksia pärjäämällä maailmalle ensin, Manner linjaa MTV Urheilulle.
Manner tähyää vahvasti ulkomaille, eikä esimerkiksi Liigassa valmentaminen ole tällä hetkellä lainkaan vaihtoehtona.
– En mä meinaa tällä kaudella missään nimessä valmentaa Suomessa. Vaikka mitä tapahtuisi. Reissu jäi ulkomailla kesken, niin ei halua siitä antaa periksi. Missään nimessä ei ole urakehitys mielessä, vaan enemmänkin oma fiilis. Tuntuu sisäinen palo kaikista sopivammalta nyt siihen.
Manner aloitti valmennusuransa Sportin Mestis-joukkueessa kaudella 2003-04 apuvalmentajana ja nousi sitä kautta myöskin päävalmentajan paikalle. Manner pitää tulevaisuuden osalta avoinna sitä vaihtoehtoa, että hän luotsaisi vielä joku päivä oman kotikaupunkinsa seuraa. Tosin hän vakuuttaa, että Sportin penkin takana häntä ei tulla näkemään ainakaan aivan heti.
– Miksi ei tulevaisuudessa (Sportiin). Ei esimerkiksi ensi vuonna vielä missään nimessä. Se ei kaipaa nyt meikäläisen persoonaa, Manner totesi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kärpät tiedottaa: Maajoukkuepuolustajan sopimus revitty!
- Lukko julkisti ison päävalmentauutisen
- HIFK-kapteeni ja SaiPan tuore NHL-vahvistus pelikieltoon
- Miro Heiskanen joutui kaksimetrisen NHL-järkäleen sikailun uhriksi – Roope Hintz puolusti
- Patrik Laine osui jälleen hirmukudilla! Montrealissa nähty vastaavaa viimeksi 1995
- Tuleeko NHL-debyytti? Leijonien maailmanmestari kutsuttiin ylös farmista
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraani lopettaa pelaajauransa: ”Paljon tuli koettua”
- Ruotsista kantautuu huima huhu MM-kisoihin liittyen: ”Kaikki on myynnissä”
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Lehtiväite: TPS:n supertähteä viedään uusiin maisemiin!
- NHL-seura näytti suomalaiskonkarille ovea
- Hurja vahvistus! Kultaleijona loppukaudeksi Liigaan
- Mestiksen pistehirmu siirtyy Ilvekseen!
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraani lopettaa pelaajauransa: ”Paljon tuli koettua”
- Ruotsista kantautuu huima huhu MM-kisoihin liittyen: ”Kaikki on myynnissä”
- Patrik Laine osui jälleen hirmukudilla! Montrealissa nähty vastaavaa viimeksi 1995
- Tuleeko NHL-debyytti? Leijonien maailmanmestari kutsuttiin ylös farmista