Jukurien alkavan kauden kapteenisto julki – kokeneesta MM-hopealeijonasta seuran uusi kapteeni!

Jukurit on julkistanut kapteenistonsa Liiga-kaudelle 2023-24.
Joukkueen uudeksi kapteeniksi on valittu Pekka Jormakka. Varakapteeneina toimivat Jukurien kotiotteluissa hyökkääjät Jarkko Immonen ja Jesper Piitulainen, vierasotteluissa puolestaan puolustajat Niclas Lundgren ja Linus Nässen.
Jormakka aloittaa kolmannen kautensa Jukureissa. Hän toimi viime kaudella joukkueen varakapteenina. Kokenut Jormakka on pelannut urallaan yli 300 Liiga-ottelua ja yli 200 KHL-ottelua ja voittanut Leijonissa MM-hopeaa.
– Valinta joukkueen kapteeniksi on aina kunnia-asia. Tavoitteenani on olla yhtä hyvä kapteeni kuin ne, joiden kanssa minulla on ollut kunnia pelata urani aikana. Olen nähnyt monia hyviä kapteeneja, ja aion ammentaa heidän hyvyydestään. Kapteenina pidän huolta omistani, ja aion luoda joukkueelle tunteen, että tuo kaveri ei ainakaan ota taka-askeleita. Hyvä kapteeni nousee esiin myös tiukan paikan tullen, ja sitä lähden tavoittelemaan, Jormakka sanoo Jukurien tiedotteessa.
– Jore on omalla työnteollaan ja harjoitteluun sitoutumisella osoittanut sen, että hän ansaitsee kapteenin C:n rintaansa. Kukaan ei kyseenalaista sitä, millainen pelaaja tai ihminen Jore arjessa on. Nyt isoin juttu on se, että hän pystyy näyttämään suuntaa jäällä ja sen ulkopuolella. Tässä asiassa Jore on kasvanut paljon viimeisen parin vuoden aikana. Jore on mukana matkassa nyt jo kolmatta kautta, joten tämä on luonnollinen jatkumo niin hänelle pelaajana kuin meille joukkueena, Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen kuvailee.
Varakapteeneista Immonen aloittaa kolmannen kautensa Jukureissa ja kolmannen kautensa varakapteenina. Lundgren ja Nässen aloittavat kolmannen kautensa Jukureissa ja toisen kautensa varakapteeneina. Piitulainen aloittaa puolestaan jo kahdeksannen peräkkäisen kauden Jukureissa. Viime kaudella hän ei kuulunut kapteenistoon, mutta ennen sitä hän oli yhden kauden joukkueen kapteeni ja viisi kautta varakapteeni.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä ovat MM-kisojen palkkakuninkaat – Kanadan supertähti ylivoimainen kärkinimi
- Leijonien ensimmäiset kisapassit leimattu – Liiga-ikoni jäi rannalle
- Nuorten Leijonien MM-kultakapteeni vaihtaa seuraa Liigassa
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Kärpiltä jättikaappaus Liiga-mestari KalPasta!
- Sopimus purkissa – Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-hyökkääjä siirtyy Tapparaan!
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- Kärpät vahvistuu TPS:n pistelingolla: ”Yksi Liigan parhaimmista senttereistä”
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin
- Tappara jysäytti: Kaksi huippuvahvistusta