Kiekkotähti ostanut huumeita Ruotsissa: ”Toivon, että voin olla roolimalli muille”
Ruotsalaishyökkääjä Viktor Lodinia, 24, epäillään viidestä huumeostoksesta. Aiemmin Aftonbladet uutisoi tapauksesta ilman nimiä, mutta nyt Lodin on astunut esiin ja kertonut kyse olevan hänestä.
Poliisi uskoo Lodinin ostaneen huumeita tuhansilla kruunuilla. Lodinin nimi nousi esiin, kun poliisit löysivät huumekauppiaalta yli sadan asiakkaan listan.
Lodinin uusi seura Oskarshamn kertoo tiedotteessa tietäneensä hyökkääjän ongelmista jo ennen kuin hänet hankittiin ensi kaudeksi.
– Viktor on käynyt hoidossa ja tehnyt yhteistyötä Oskarshamin kanssa suunnitelman suhteen, joka varmistaa, että Viktor jatkaa terveenä ja työskentelee myönteisen tulevaisuuden eteen sekä ihmisenä että jääkiekkoilijana, seurajohtaja Johan Göransson sanoo.
Lodin toivoo voivansa auttaa samanlaisissa ongelmissa olevia ihmisiä.
– Toivon, että voin olla roolimalli muille ihmisille, jotka ovat käyneet tai käyvät parhaillaan läpi riippuvuusongelmaa tai jotka jostain muusta syystä tarvitsevat toisen mahdollisuuden, Lodin sanoo.
Viime kaudella Lodin pelasi AHL:ssä Ottawa Senatorsin farmijoukkueessa. 28 ottelussa hän iski tehot 6+9=14.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- MTV: HIFK-fanien toiminta tuli kalliiksi – Ilkivaltojen kustannukset jopa kymmenen tuhatta euroa
- Tässä ketjussa Patrik Laine aloittaa kautensa – hermot meni nopeasti
- IS: Entiseen Hartwall-areenaan murtauduttiin
- Ura päätökseen – Tapparan mestarihyökkääjä iskee luistimet naulaan
- 30-vuotiaalle suomalaismaalivahdille testisopimus NHL:ään!
- Nuorten Leijonien otteluohjelma julki – MM-kisat starttaa huippukamppailulla
- Antti Raannan uusi suunta selvisi!
- Rasmus Ristolaisesta tipahti hurja siirtohuhu!
- Liigan alkukauden sensaatio taklasi itsensä suihkuun – nyt pelikielto uhkaa
- Liiga-kierroksella yleisökato! Vain yhdellä paikkakunnalla voidaan olla tyytyväisiä
- Liiga-kierroksella yleisökato! Vain yhdellä paikkakunnalla voidaan olla tyytyväisiä
- Jokerit vahvistuu jälleen – Risto Dufvalle tuttu mies mukaan remmiin
- Antti Raannan uusi suunta selvisi!
- Rasmus Ristolaisesta tipahti hurja siirtohuhu!
- Ilves teki huippuhankinnan rapakon takaa – ”Nykyään erittäin harvinaista”
- Liiga-seuralle karmea kolaus – pistepörssin kärkimiehet sivuun!
- Jukurit vahvistuu kokeneella suomalaissentterillä: ”Pystyy pelaamaan niin keskellä kuin laidassa”
- Ura päätökseen – Tapparan mestarihyökkääjä iskee luistimet naulaan
- Kultaleijona Jussi Olkinuorasta tipahti surkeita uutisia
- Tässä ketjussa Valtteri Filppula tekee Mestis-debyyttinsä!