Alasarjajoukkue uskomattomassa tilanteessa sähkön hinnan takia – Tappara-mestarin käämit paloivat: ”Täydellinen skandaali”
Kovat sähkön hinnat kiusaavat norjalaista jääkiekkoa. Dagbladet-lehti kirjoitti, että alasarjoja tahkoava Nes IK voi joutua sulkemaan hallin vain viikkoja kauden alkamisen jälkeen.
Seurasta oli kerrottu lehdelle, että sähköntoimittaja Fortum on ilmoittanut sähkölaskun olevan tulevaisuudessa peräti 400 000 Norjan kruunua, eli noin 40 000 euroa.
Maajoukkuekiekkoilija, Vålerengan kapteeni ja Tapparan vuoden 2017 Suomen mestari Martin Röymark kommentoi globaalistikin kuumaksi perunaksi turvonnutta aihetta lehdelle.
– Tämä on täydellinen skandaali. Lähimenneisyydessä meillä on ollut jo koronapandemia, jonka takia lapsilta ja nuorilta evättiin urheilu. Nyt meillä on sähkökriisi.
35-vuotias konkari lisäsi, että yksityisomisteiselle ja hyväntekeväisyyspohjalta hengittävälle joukkueelle kyseessä on täysin mahdoton yhtälö.
– On surullista, että tämä vaikuttaa lapsiin ja nuoriin. Nes on esimerkki joukkueesta, joka on on mahtava ja tärkeä koko paikalliselle yhteisölle.
Tapparassa kaudella 2016-17 56 runkosarjan pelissä 15 pistettä (8+7) iskenyt ja 18 pudotuspelimatsissa kaksi pinnaa (1+1) viimeistellyt Röymark nosti esille uhkaavan seikan – ongelma voi olla pian muidenkin lajien kuin jääkiekon.
– Vastuuhenkilöiden on linjattava se, onko urheilu tärkeää. Ja jos on, olisi löydyttävä joitain tukijärjestelmiä.
– Tämä ei koske vain jääkiekkoa, vaan muitakin urheilulajeja. Saatamme jäädä pian ilman tulevaa (jalkapalloilija Erling) Haalandia, (tennispelaaja Casper) Ruudia tai (jääkiekkoilija Mats) Zuccarelloa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- HIFK-kapteeni ja SaiPan tuore NHL-vahvistus pelikieltoon
- Miro Heiskanen joutui kaksimetrisen NHL-järkäleen sikailun uhriksi – Roope Hintz puolusti
- Patrik Laine osui jälleen hirmukudilla! Montrealissa nähty vastaavaa viimeksi 1995
- Tuleeko NHL-debyytti? Leijonien maailmanmestari kutsuttiin ylös farmista
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraani lopettaa pelaajauransa: ”Paljon tuli koettua”
- Ruotsista kantautuu huima huhu MM-kisoihin liittyen: ”Kaikki on myynnissä”
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Mestiksen pistehirmu siirtyy Ilvekseen!
- NHL-seura näytti suomalaiskonkarille ovea
- Kaleva: Kärpät saamassa hirmuvahvistuksia Sveitsistä?
- Lehtiväite: TPS:n supertähteä viedään uusiin maisemiin!
- JYPille iso pelaajavahvistus!
- Hurja vahvistus! Kultaleijona loppukaudeksi Liigaan
- NHL-seura näytti suomalaiskonkarille ovea
- Mestiksen pistehirmu siirtyy Ilvekseen!
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!
- Ruotsista kantautuu huima huhu MM-kisoihin liittyen: ”Kaikki on myynnissä”
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraani lopettaa pelaajauransa: ”Paljon tuli koettua”