Näkökulma: Naisleijonien tähtipelaajan juhliminen keskellä MM-kisoja on iso riski koko joukkueelle
Naisleijonien tähtipelaaja Susanna Tapanin päästäminen ystävänsä häihin kesken MM-kisojen voi kostautua vielä koko joukkueelle, varoittaa toimittaja Miikka Lahtinen.
Näin tuskin käy, mutta Naisleijonien joukkue teki yhdessä sellaisen päätöksen, jonka myötä se voisi menettää ykkössentterinsä koko lopputurnauksen ajaksi. Sellaista tilannetta ei haluaisi kokea yksikään joukkue. Varsinkaan, jos se olisi täysin joukkueen omaa syytä.
Yle Urheilu uutisoi lauantaina, että Naisleijonen ykkössentteri Susanna Tapani oli Yhdysvallat-ottelun aikaan ystävänsä häissä. Turha matkustaminen ja juhliminen arvokisojen ollessa käynnissä on vähintäänkin kyseenalaista, koska turnauksen aikana liikkumisen tulisi olla muutenkin rajoitettua koronatartuntojen välttämiseksi.
MM-kisoissa esimerkiksi medialla ei ole haastattelualueelle asiaa ilman kasvomaskeja. Pelaajiin on pidettävä myös turvavälit. Näin IIHF haluaa suojella pelaajia turnauksen aikana. Kyseisten ohjeistusten jälkeen onkin hyvin erikoista, että pelaaja on haluttu päästää kesken kisojen juhliin, jossa tartunnalle voi altistua helpostikin.
Ystävät ovat tärkeitä. Useimmille tärkeämpiä kuin urheilu. Läheistensä vuoksi monet kieltäytyvät MM-kisoista. Myös Tapanin kohdalla se olisi ollut ymmärrettävää, kerta ystävän häihin oli pakko päästä. Mikäli Tapani olisi jäänyt turnauksesta kokonaan pois, sillä ei olisi ollut samanlaisia seurauksia kuin nyt.
Tässäkin tapauksessa täytyy muistaa, että myös kaikilla muilla pelaajilla on välillä arvokisojen aikaan tärkeitä tilaisuuksia. Häitä, ristiäisiä, joskus jopa hautajaisia, mutta arvokisoissa tällaista ei tapahdu lähes koskaan, että yksi ottelu jätetään välistä juhlien takia. Eihän se voi olla ok, että milloin kukakin pelaaja voi jatkossa halutessaan käydä MM-ottelun sijasta juhlissa, mutta tällaisen kuvan Tapanin tapaus kuitenkin antaa ulospäin.
Hyvänä esimerkkinä Naisleijonien maalivahti Meeri Räisänen on toiminut käynnissä olevan turnauksen aikana toisin. Hän lähetti sosiaalisen median kautta isälleen syntymäpäiväonnittelut maajoukkuekuvan ja tekstin kera: ”Hyvää 60-vuotissynttäriä iskä! Harmi, kun en ole siellä juhlimassa teidän läheisteni kanssa pyöreitäsi!”.
Räisäsen ratkaisu on ymmärrettävämpi, eikä se aiheuta joukkueelle ongelmia tai riskitekijöitä. Jukka Jalosen viisain sanoin: ”Silloin, kun pelataan, niin pelataan. Ja silloin, kun juhlitaan, niin juhlitaan.”
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Missä ura jatkuu? HPK-hyökkääjän sopimus purettu
- SaiPa-hyökkääjä tuomittiin jo kauden toiseen pelikieltoon
- Patrik Laine selätti flunssan ja palasi NHL:ään – jatkoi uskomatonta maalitahtiaan
- Törkytemppuja ja turpasaunoja liigakierroksella
- Jori Lehterästä ilouutinen!
- Vaasan Sport vahvistuu Ilveksestä tutulla taiturilla
- Huikea pistetahti! Liigan ulkomaalaisvahvistus seuraennätykseen
- HIFK:lle lisää lunta tupaan: taas loukkaantui yksi pelaaja!
- Sakari Manniselle jättimäinen pelikielto Sveitsissä – sai myös tuntuvat sakot
- Hirmuvahvistus: lähes 1000 NHL-ottelun maailmanmestari Ruotsin kolmosdivariin
- Sakari Manniselle jättimäinen pelikielto Sveitsissä – sai myös tuntuvat sakot
- Hirmuvahvistus: lähes 1000 NHL-ottelun maailmanmestari Ruotsin kolmosdivariin
- IL: HIFK kaappasi TPS:n taiturihyökkääjän!
- Pelicans pelaajakaupoilla – haaviin melkoinen pistelinko!
- TPS vahvistuu NHL-huippulupauksella!
- Leijonien MM-tähti teloi törkeästi tuomarin – järisyttävä pelikielto uhkaa!
- Kiekkoraamatulta huikea arvio Olli Jokisesta!
- Vaasan Sport vahvistuu Ilveksestä tutulla taiturilla
- HIFK:lle lisää lunta tupaan: taas loukkaantui yksi pelaaja!
- Mestiksen tehomies Liigaan – siirtyy HIFK:n riveihin