NHL-toimittaja Elliotte Friedman kertoo Twitterissä Seattle Krakenin jo lukinneen päätöksensä siitä, kenet se aikoo valita kesän varaustilaisuudessa. Draftissa neljäntenä vuorossa oleva taalaliigan keltanokka on mieltynyt Simon Nemeciin.

Maajoukkuetasolta Nemecillä on valtaosaa NHL:ään varattavissa olevista pelaajista kattavampi kokemus. Slovakialaispuolustaja on edustanut maatansa MM-kisoissa jo kahtena vuonna, ja hän oli mukana myös Pekingissä olympiapronssia voittaneessa joukkueessa.

Suomen kotikisoissa Nemecillä meni tilastollisesti pelipaikkaan nähden varsin hyvin, sillä kahdeksassa ottelussa syntyivät tehopisteet 1+5=6. Seurajoukkueessaan maan pääsarjatasolla HK Nitrassa 39 ottelua riitti pistelukemiin 1+25=26.

Shane Wrightin, Juraj Slafkovskyn ja Logan Cooleyn muodostama kärkikolmikko tulevassa varaustilaisuudessa on ennakkoarvioiden mukaan lähes kiveen kirjoitettu.