Olli Jokinen kommentoi Jukurien ympärillä vellonutta kuumaa perunaa – ”Enää ei ole mitään epäselvyyttä siitä”

Vuoden valmentajalle annettavan Kalevi Numminen -palkinnon saanut, runkosarjassa Jukurit kakkoseksi piiskannut mikkeliläisten päävalmentaja Olli Jokinen muistutti Jääkiekkoliigan nettisivujen haastattelussa painavasta faktasta.
Jukureita oli mollattu ennen viime kautta koko ajan ja kaikkialla aiempien kausien heikkojen tulosten takia. Talvella joukkue ylsi kuitenkin runkosarjassa kakkoseksi uskomattomalla 113 pisteen saldolla. Joukkue lunasti ensimmäistä kertaa paikkansa pudotuspeleistä.
Puolivälierissä KooKoo oli parempi voitoin 4-3, mutta silti – viime kauteen loppuivat huutelijoiden huutelut.
– Me tuotiin viime kaudella Liigaan väriä, enää ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että kuuluuko Mikkelin Jukurit pääsarjatasolle. Pelin raamit meillä on hyvät ja tästä on mainiota jatkaa ensi kautta kohti, kun pelaajistokin pysyy pääosin samana, Jokinen muistutti.
Tuoreesta palkinnosta luotsi lähetti kiitokset laajalti.
– Iso kiitos Jukurien organisaatiolle siitä, että he uskalsivat palkata tällaisen päävalmentajan, jolla ei ollut aiempaa kokemusta ammattilaistasolta. Tästä palkinnosta iso kiitos kuuluu meidän koko valmennusryhmälle sekä meidän pelaajille.
Puolivälierissä KooKoolle voitoin 3-4 hävinnyt ja sen myötä kesälomille lähteneelle Jukureille ensi viikko on ainoa, jolloin joukkue näkee toisensa ja treenaa yhdessä.
– Me ollaan seurassa siirrytty kesän suhteen pohjoisamerikkalaiseen tapaan harjoitella, jossa omatoiminen treenaaminen on etusijalla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mikko Rantasesta järisyttävä paljastus – yritettiin vaihtaa toiseen NHL-megatähteen!
- Yli 700 Liiga-pelin taituri lopettaa uransa!
- Heti NHL-historiaa! Mikko Rantanen osui heti Dallas-debyytissään
- Tässä ovat Mikko Rantasen ketjukaverit Dallas Starsissa
- Tilanne Liigan runkosarjassa kiristyy: yksi joukkue putosi kisasta pudotuspelipaikoista
- Huima paljastus: Toronto yritti kaapata Mikko Rantasen jättimäisellä tarjouksella
- Yllättävä ilmoitus: eläköitynyt maajoukkuelegenda aikoo pelata MM-kisoissa
- Dallas Starsin pomo hehkuttaa Mikko Rantasta – samalla tuli mielenkiintoinen tieto
- Näin Carolinan GM perustelee Mikko Rantasen treidaamista: ”Tiesimme, että kauppa oli riski”
- Suomalainen säkenöi ykköstähtenä – mahtava suoritus NHL:ssä
- Kaleva: Kärppien supertähti loukkaantui – nyt vammasta tipahti uutta tietoa
- Väite sisäpiiristä: Mikko Rantanen kieltäytyi Dallasin jättitarjouksesta
- Lähteet: Henri Jokiharju kaupattu NHL:ssä!
- USA:n tähtisentteri on kaupattu megatreidissä!
- Mikko Rantanen paljasti: tämän takia valitsi Dallas Starsin
- Miljoonadiili! Leijonat-pelaaja löi rahoiksi NHL:ssä
- Mikko Rantasen kohtalonhetket käsillä NHL:ssä – Hurricanesilta raju päätös: ”Ovat avanneet oven”
- Uutta tietoa: Mikko Rantasen jymysiirrossa yllätyskäänne!
- Tässä ovat Mikko Rantasen ketjukaverit Dallas Starsissa
- Tilanne Liigan runkosarjassa kiristyy: yksi joukkue putosi kisasta pudotuspelipaikoista