Leijonilla turnauksen vanhin joukkue, yksi pelaa kolmannet olympiakisat putkeen – tässä muutama fakta Leijonien olympiajoukkueesta
Pekingin olympiaturnaus on saatu käyntiin myöskin miesten jääkiekkoturnauksen osalta keskiviikkona. Leijonien urakka alkaa puolestaan torstaina kello 10:40 Suomen aikaa, kun joukkue kohtaa Slovakian.
Leijonilla on jalkeilla kaikin puolin kokenut joukkue. Tässä artikkelissa käydään läpi muutamia faktoja liittyen Leijonien olympiajoukkueeseen.
1. Juuso Hietanen pelaa kolmannet peräkkäiset olympialaiset
Kokenut 36-vuotias puolustaja Juuso Hietanen on hyvinkin tuttu nimi Leijonista. Hän tulee pelaamaan jo uransa kolmannet olympialaiset, minkä johdosta mies on myöskin tämän joukkueen kokenein olympiakävijä. Hietanen oli mukana Sotshissa 2014 sekä Pyeongchangissa 2018, joten hän pelaa nyt kolmannet olympialaiset putkeen. Aiemmassa kahdessa turnauksessa hän on pelannut yhteensä 11 ottelua tehopistein 2+1.
Hietanen on pelannut urallaan peräti seitsemät MM-kisat. Lisäksi hän on tehnyt pitkän uran KHL:ssä pelattuaan siellä kaikkiaan kymmenen kautta. Parhaillaan hän pelaa ensimmäistä kauttaan Sveitsin pääsarjassa HC Ambri-Piottan riveissä, jossa 42 otteluun ovat syntyneet tehopisteet 2+11.
Leijonien joukkueesta löytyy myöskin kahdeksan pelaajaa, jotka ovat pelanneet yhdet olympialaiset urallaan. He ovat vuonna 2010 Vancouverissa mukana ollut Valtteri Filppula, 2014 turnaukseen osallistuneet Leo Komarov ja Sami Vatanen sekä 2018 turnauksessa mukana olleet Teemu Hartikainen, Sakari Manninen, Marko Anttila, Atte Ohtamaa sekä Mikko Lehtonen.
2. Suomen joukkue on olympiaturnauksen vanhin
Leijonien joukkueen keski-ikä on 30,4 vuotta eli se on myöskin koko turnauksen vanhin joukkue. Vastaavasti turnauksen nuorin joukkue on Yhdysvallat, jonka keski-ikä on ainoastaan 25 vuotta.
Joukkueessa on 15 pelaajaa, jotka ovat vähintään 30-vuotiaita. Loput kymmenen nimeä ovat puolestaan 26-29-vuotiaita. Joukkueen vanhimmat pelaajat ovat Filppula (37v), Anttila (36v) sekä Hietanen (36v).
Joukkueen nuorimmat pelaajat ovat vuonna 1995 syntyneet eli 26-vuotiaat Hannes Björninen sekä Niko Ojamäki. Vertailun vuoksi kahdessa edellisessä turnauksessa oli mukana yhteensä 13 pelaajaa, jotka olivat siinä vaiheessa nuorempia tai samanikäisiä kuin Björninen ja Ojamäki nyt.
2018: Eeli Tolvanen ja Miro Heiskanen 18v, Mikko Lehtonen 24v, Sakari Manninen 25v, Julius Junttila ja Tommi Kivistö 26v.
2014: Aleksander Barkov 18v, Olli Määttä 19v, Mikael Granlund 21v, Sami Vatanen 22v, Sakari Salminen 25v, Jori Lehterä ja Tuukka Rask 26v.
Vuoden 2014 ja 2022 joukkueita yhdistää siis se, että molempien ryhmien nuorin pelaaja on syntynyt vuonna 1995.
3. Markus Granlund pelaa uransa ensimmäiset miesten arvokisat
Nuorisomaajoukkueissa aikanaan mukana ollut Markus Granlund ei ole pelannut urallaan vielä miesten arvokisoja. 28-vuotias hyökkääjä oli mukana maajoukkueen leiriryhmässä keväällä 2016 ennen MM-kisoja, mutta putosi joukkueesta pois viimeisten joukossa. Nyt hänellä on edessään ensimmäisen aikuisten arvokisat.
Granlund on pelannut urallaan NHL:ssä, mikä on myöskin hankaloittanut osaltaan miehen osallistumista maajoukkuetapahtumiin. Parhaillaan hän pelaa toista kauttaan KHL:ssä Salavat Julajev Ufassa, jossa tulosta on syntynyt kovaan tahtiin. Granlundin Ufan ketjukaverit Manninen ja Hartikainen ovat myös mukana turnauksessa, joten senkin myötä Granlundilta voi odottaa välittömästi tuloksentekoa ensimmäisessä arvoturnauksessaan tuttujen miesten ympäröimänä.
Joukkueesta aikuisten arvokisadebyyttinsä olympialaisissa tekevät myöskin Frans Tuohimaa, Niklas Friman, Valtteri Kemiläinen sekä Joonas Nättinen.
4. Joukkueella on NHL-kokemusta yhteensä 2 655 runkosarjaottelun verran
Leijonien olympiajoukkueessa on paljon kokeneita entisiä NHL-pelaajia. Selkeästi kokenein heistä on Filppula, joka on pelannut yli tuhat ottelua taalaliigassa. Useampia satoja pelejä ovat myöskin pelanneet Komarov, Vatanen ja Granlund.
Yhteensä 12 eri pelaajalta löytyy NHL-kokemusta:
- Valtteri Filppula 1 056
- Leo Komarov 491
- Sami Vatanen 473
- Markus Granlund 335
- Iiro Pakarinen 134
- Teemu Hartikainen 52
- Petteri Lindbohm 40
- Saku Mäenalanen 34
- Mikko Lehtonen 26
- Harri Säteri 9
- Harri Pesonen 4
- Joonas Nättinen 1
Yhteensä 2 655
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tuleeko NHL-debyytti? Leijonien maailmanmestari kutsuttiin ylös farmista
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraani lopettaa pelaajauransa: ”Paljon tuli koettua”
- Ruotsista kantautuu huima huhu MM-kisoihin liittyen: ”Kaikki on myynnissä”
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Mestiksen pistehirmu siirtyy Ilvekseen!
- NHL-seura näytti suomalaiskonkarille ovea
- Mestiksen tehopuolustaja siirtyy ulkomaille: ”Lyhyeksi tarkoitettu pätkä venyikin odotettua pidemmälle”
- Hurja vahvistus! Kultaleijona loppukaudeksi Liigaan
- Lehtiväite: TPS:n supertähteä viedään uusiin maisemiin!
- Kaleva: Kärpät saamassa hirmuvahvistuksia Sveitsistä?
- Lehtiväite: TPS:n supertähteä viedään uusiin maisemiin!
- JYPille iso pelaajavahvistus!
- Hurja vahvistus! Kultaleijona loppukaudeksi Liigaan
- Tapparan viime kauden mestarihyökkääjä sai kenkää Venäjällä – uusi joukkue selvisi
- Mestiksen pistehirmu siirtyy Ilvekseen!
- NHL-seura näytti suomalaiskonkarille ovea
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Mestiksen tehopuolustaja siirtyy ulkomaille: ”Lyhyeksi tarkoitettu pätkä venyikin odotettua pidemmälle”
- Peter Forsbergilta kipakka arvio Ruotsin 4 Nations -joukkueesta – yksi heikkous huolestuttaa