Coloradon pitkä voittoputki kääntynyt armottomaksi tappiokierteeksi – yön sulaminen ajoi jo kuilun partaalle

Suomalaishyökkääjien Mikko Rantasen ja Joonas Donskoin tähdittämä Colorado Avalanche on ajautunut NHL:ssä yllättäen todella tukalaan rakoon. Taannoin huikeassa voittoputkessa marssinut Avs on enää yhden tappion päähän kesälomista.
Joukkue johti keskiviikon vastaisena yönä Vegas Golden Knightsia vastaan pudotuspelien toisen kierroksen viidettä kohtaamista jo 2-0, mutta lopulta se suli noloon 2-3-tappioon.
Rantanen syötti avausmaalin, Donskoi iski toisen. Sen jälkeen Vegas alkoi töihin latoen päätöserässä reiluun kolmeen minuuttiin kaksi tasatilanteeseen johtanutta pömpeliä. Jatkoerä puolestaan ehti vanhentua vain 50 sekuntia, ja Vegas juhli jälleen – nyt voittoa.
Gabriel Landeskog oli kuitannut tilanteen tyynesti.
– Meidän täytyy mennä Vegasiin ja voittaa kiekkomatsi – se on niin yksinkertaista, voittomaalin aikaan kentällä ollut kippari sanoi.
Coloradon tappiokierre on luokkaa karu, sillä nytkin se ehti karkaamaan ottelusarjassa johtoon voitoin 2-0. Kolmen ottelun tappioputkeen ajautunut Avs ehti voittamaan ennen nykyistä kierrettä peräti 11 matsia putkeen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Atro Leppänen rustasi sopimuksen NHL:n huippuseuran kanssa!
- Lehtiväite: Ilves jäämässä nuolemaan näppejään – tähtihyökkääjää viedään toiseen seuraan!
- Lukko kiinnitti mestarivahdin
- Pahasta vammasta toipunut ruotsalaistähti teki ensimmäisen maalinsa vuosiin
- Mestarilliset urat ohi: USA:n paidasta tutut NHL-veteraanit ripustavat luistimet naulaan
- ”Hän pelaa järkevästi” – Jesse Puljujärven näytöt kiinnittivät päävalmentajan huomion
- Huh huh! Mikko Rantasta odottaa hurja pudotuspelikierros
- Raiskauksesta tuomion saanut Topi Rönni palaa Liigaan
- IL: Lahden karsintaottelussa joukkotappelu fanien välillä: ”Jotain sattui tappelussa niin pahasti, että…”
- Liigassa dramaattinen lauantai! KalPa kaatoi Ilveksen jo toistamiseen
- Kärpät rysäytti taas uuden sopimusuutisen – haaviin maajoukkuetaituri
- Liiga-seura kaappasi Lukon tehopuolustajan!
- Tässä Teemu Turusen uusi joukkue!
- Kärpille karmea kolaus: Pistetykki lähtee kesken sopimuksen!
- IL: Lahden karsintaottelussa joukkotappelu fanien välillä: ”Jotain sattui tappelussa niin pahasti, että…”
- Oulun Kärpät vahvistuu Jukurit-pelurilla: ”Hyökkäävä puolustaja, joka liikkuu hyvin”
- Kova vahvistus! 35 miljoonan dollarin NHL-vahti lähtee MM-kisoihin
- Leijonien MM-leiriryhmään muutoksia: mukaan kymmenen uutta pelaajaa
- Supertähti vastasi ”ei kiitos” MM-kisoille – myös tähtimaalivahti jää sivuun
- Huhumylly jauhaa: Kärpistä potkut saanut Ville Mäntymaa sai uuden pestin – siirtyy Tampereelle