Venäjän alle 18-vuotiaat ovat pullollaan tulivoimaa – tässä Suomen avausvastustajan vaarallisimmat
Pikkuleijonien urakka viime yönä alkaneessa alle 18-vuotiaiden MM-turnauksessa alkaa ensi yönä ottelulla Venäjää. Venäjä on ensimmäisen pelinsä jo pelannut ja osoitti suurta henkistä vahvuutta kääntämällä lukemat 1-5 jatkoaikavoittoon 7-6.
Puolustuksesta ei suuria tähtiä löydy, ja ennakkoon hyvä maalivahti Kirill Gerasimjuk kompuroi toden teolla USAa vastaan. Sen parhaat pelaajat ovatkin ehdottomasti hyökkäyksessä, ja siellä tulivoimaa toden totta riittää.
Matvei Mitshkov
Ennakkoon vuoden 2023 NHL:n varaustilaisuuden kärkipaikasta Connor Bedardin kanssa taisteleva Matvei Mitshkov täytti joulukuussa 16 vuotta, mutta on silti jo nyt yksi maansa parhaista alle 18-vuotiaista. Hän rikkoi tällä kaudella Nikita Kutserovin asettaman alle 17-vuotiaiden piste-ennätyksen Venäjän junioriliiga MHL:ssä. 56 ottelussa syntyi yhtä monta pistettä, joista 38 oli maaleja.
Viime kaudella venäläinen maalitykki oli tasoonsa nähden lievästi sanottuna väärässä sarjassa, kun hän latoi alle 16-vuotiaiden sarjassa 70 maalia 26 ottelussa ja olisi tehnyt sarjan ylivoimaiset ennätyspisteet, jos olisi pelannut täyden kauden. Myös näiden kisojen avausottelussaan Yhdysvaltoja vastaan tilille kertyi kaksi maalia. Mitshkovin voi bongata Venäjän paidasta numerolla 17.
Nikita Tshibrikov
Nikita Tshibrikov on vikkeläjalkainen ja taitava laituri, jonka kanssa suomalaispuolustajat joutuvat olemaan varpaillaan. KHL-kokemusta jo 16 ottelun verran kerännyt venäläishyökkääjä varataan tänä kesänä ennakkoon top 10:n ulkopuolella, mutta todennäköisesti ensimmäisellä kierroksella.
Yhdysvaltoja vastaan Tshibrikov oli ainoa venäläinen, joka latoi taululle kolme tehopistettä lukemin 1+2. Tshibrikov pelaa turnauksessa numerolla 19.
Fjodor Svetshkov
Fjodor Svetshkov on todella fiksu kahden suunnan hyökkääjä, joka on ikäisekseen todella kypsä. Suurimman osan kaudesta Venäjän Mestiksessä VHL:ssä pelannut kykenee riistämään kiekkoja tiuhaan tahtiin. ja tuntuu aina olevan oikeassa paikassa.
Tulevana kesänä hänen arvellaan päätyvän NHL-draftin ensimmäisen kierroksen jälkimmäiselle puolikkaalle varovaisimpien arvioivan hänet toisen kierroksen varaukseksi. Yhdysvaltoja vastaan hän jakoi kaksi maalisyöttöä. Venäjää hän edustaa näissä kisoissa numerolla 9.
Danila Jurov
Vuonna 2022 NHL:ään varattavissa oleva Danila Jurov on pelannut tällä kaudella KHL:ssä komeat 21 ottelua. Hän on 185-senttinen voimahyökkääjä, joka on vikkeläjalkainen ja kykenee suojaamaan kiekkoa todella hyvin.
Kisojen avausottelussa USAa vastaan Metallurg Magnitogorsk -pelaaja sai kasaan tehot 1+1. Hänet löytää jäältä etsimällä paitaa, jonka selkämyksessä on numero 25.
Ivan Miroshnitshenko
Ivan Miroshnitshenkon varaamista NHL:ään täytyy myös odottaa vielä vuosi. 185-senttinen hyökkääjä on todella monipuolinen paketti. Hän on nopea, hän taklaa ja tekee tuhoja hyökkäyspäässä upealla laukauksellaan.
USA-ottelussa kaksi maalia viimeistellyt Miroshnitshenko pelaa tämän vuoden Venäjän juniorimaajoukkueessa numerolla 10.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kärpät tiedottaa: Maajoukkuepuolustajan sopimus revitty!
- Lukko julkisti ison päävalmentauutisen
- HIFK-kapteeni ja SaiPan tuore NHL-vahvistus pelikieltoon
- Miro Heiskanen joutui kaksimetrisen NHL-järkäleen sikailun uhriksi – Roope Hintz puolusti
- Patrik Laine osui jälleen hirmukudilla! Montrealissa nähty vastaavaa viimeksi 1995
- Tuleeko NHL-debyytti? Leijonien maailmanmestari kutsuttiin ylös farmista
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraani lopettaa pelaajauransa: ”Paljon tuli koettua”
- Ruotsista kantautuu huima huhu MM-kisoihin liittyen: ”Kaikki on myynnissä”
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- NHL-seura näytti suomalaiskonkarille ovea
- Lehtiväite: TPS:n supertähteä viedään uusiin maisemiin!
- Hurja vahvistus! Kultaleijona loppukaudeksi Liigaan
- Mestiksen pistehirmu siirtyy Ilvekseen!
- Patrik Laine osui jälleen hirmukudilla! Montrealissa nähty vastaavaa viimeksi 1995
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraani lopettaa pelaajauransa: ”Paljon tuli koettua”
- Miro Heiskanen joutui kaksimetrisen NHL-järkäleen sikailun uhriksi – Roope Hintz puolusti
- Tuleeko NHL-debyytti? Leijonien maailmanmestari kutsuttiin ylös farmista