Sitä saa, mitä tilaa! Jesse Puljujärveltä mainio piikki nyrkkejä heiluttaneelle Antoine Rousselille – ”Kutsu sitä Jessen kostoksi”

Edmonton Oilers on pystynyt taalaliigassa suorastaan huikeaan vireeseen, ja nyt joukkue viilettää peräti viiden suoran voiton putkessa. Lisäksi 13 edellisestä pelistä tilillä on vain kaksi tappiota.
Öljypaitojen vire on konkretisoitunut vieraspeleissä, joissa Oilers on juhlinut voittoa jopa kuudesti peräkkäin. Tuorein voitto on peräisin perjantaiyöltä, jolloin jalkoihin jäi Vancouver Canucks lukemin 3-0.
Ja päänahka takasi öljypaitojen leiriin historiallisen tempun. Voittoputki ei ole mitään ihan jokakautista peruskauraa, sillä nyt se on kautta seurahistorian kolmanneksi pisin nimenomaan vieraspeleistä puhuttaessa.
Yhtä pitkään putkeen joukkue ylsi liki 40 vuotta sitten, vuosina 1982 ja 1983. Pisimmät vierasvoittoputket puolestaan ovat kahdeksan ja seitsemän pelin mittaisia 1980-luvulta.
Yön voittopelissä Jesse Puljujärvi jatkoi mainiota tehoiluaan, kun hän iski joukkueelleen 2-0-maalin päätöserässä. Suomalainen iski kauden kuudennen osumansa sopivasti ranskalaishyökkääjä Antoine Rousselin jäähyn aikana. Tämä oli edellisessä kohtaamisessa takonut Oilers-laiturin naaman verille ilman mitään syytä.
– Kutsu sitä Jessen kostoksi, Oilersin kotisivuilla maiskuteltiin.
Tehot 6+3=9 latonut suomalainen on sinivalkoisten pistepörssissä seitsemäntenä, ja yhden kauden piste-ennätys 12+8=20 lähenee todella kovaa vauhtia.
LUE NHL:N PERJANTAIAAMUN JUTUISTA MYÖS:
Erikoinen näkemys: NHL-luotsin potkut osaksi Jesperi Kotkaniemen kohtalon syy?
Vain Patrik Laine pystynyt parempaan – tulikuuma NHL-hyökkääjä lähestyy suomalaisen kovaa ennätystä
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Leijonien MM-leirillä mukana oleva maalivahti siirtyy uuteen joukkueeseen
- Kanadan MM-kultapuolustajan ura päättyy
- Kultaleijona vahvistamaan Suomen MM-leiriryhmää!
- Ilves selvisi kuilun partaalta SM-liigan välierissä
- Sensaatio oli todella lähellä – Lukko nousi vielä taistelemaan finaalipaikasta
- Leijonille revanssi Tre Kronorista – Emil Larmilta vahva näyttö
- Nuorten Leijonien mestarivalmentaja sai ison palkinnon Pohjois-Amerikassa
- Liiga-seurassa ovi käy – seitsemän pelaaja lähtee!
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Jesse Puljujärvi sai pelikieltoa NHL:ssä!
- LS: SaiPa ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistehirmun!
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- HIFK menettää yhteistyökumppaninsa – syynä epäasiallinen käytös
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Lähde: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa
- Toimittaja: Yhdysvaltalainen pistelinko siirtyy Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Leijonille hurja NHL-vahvistus MM-kisoihin!
- Liiga-seurassa ovi käy – seitsemän pelaaja lähtee!