Valmentaja ylisti Esa Lindelliä – nosti esiin tärkeän seikan – ”Todellakin tarvitsemme tuollaista”

Dallas Stars nappasi varhain torstaiaamuna Suomen aikaa ensimmäisen voittonsa NHL:ssä kolmeen viikkoon, kun se kaatoi Florida Panthersin 3-0.
Joukkueen sankareihin kuului maalivahti Anton Khudobinin ohella muun muassa vahvan ottelun pelannut ja maalinteossakin onnistunut puolustaja Esa Lindell.
Starsin kolmesta maalista puolustajat tekivät kaksi, kun Lindellin ohella myös pakkipari John Klingberg osui jo ottelun avausminuutilla.
Teksasilaisjoukkueen päävalmentaja Rick Bowness oli asiasta ottelun jälkeen erittäin mielissään.
– Meidän on saatava puolustajat mukaan, he iskivät tänään kaksi maalia. Olemme joskus syyllistyneet liikaa hautomiseen ennen laukausta ja siihen tässä liigassa ei ole aikaa. Kun tulee paikka, pakin on käytettävä se hyväkseen, Bowness totesi joukkueen nettisivulla ja jatkoi:
– Esa (Lindell) laukoi tänään viisi kertaa, me todellakin tarvitsemme tuollaista puolustukseltamme.
Lindell oli ottelussa selkeästi alkukautta hanakampi laukomaan, sillä hänelle oli ennen Panthers-ottelua kirjattu kauden 13 ottelussa 25 laukausta.
– Aiemmin kaudella puolustajat eivät laukoneet niin paljon, joten se on yksi seikka mitä haluamme parantaa, Lindell korosti.
26-vuotias suomalainen on summannut nyt 14 ottelussa tehot 2+0=2.
Starsin muista suomalaisista Joel Kiviranta viimeisteli loppulukemat 3-0 tyhjään maaliin.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Ilves selvisi kuilun partaalta SM-liigan välierissä
- Sensaatio oli todella lähellä – Lukko nousi vielä taistelemaan finaalipaikasta
- Leijonille revanssi Tre Kronorista – Emil Larmilta vahva näyttö
- Nuorten Leijonien mestarivalmentaja sai ison palkinnon Pohjois-Amerikassa
- Liiga-seurassa ovi käy – seitsemän pelaaja lähtee!
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Jesse Puljujärvi sai pelikieltoa NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonille kolme uutta NHL-vahvistusta MM-kisoihin!
- Liigakarsinnat ohi! Pelicans nollasi taas Jokerit – sarjapaikka varmistui
- Liiga-seura vahvistuu – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Kohupelaaja Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- LS: SaiPa ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistehirmun!
- HIFK menettää yhteistyökumppaninsa – syynä epäasiallinen käytös
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Lähde: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Toimittaja: Yhdysvaltalainen pistelinko siirtyy Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- MTV: HIFK:lta melkoinen shokkipäätös!
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan