Venäläismedialta täystyrmäys päävalmentaja Igor Larionoville – potkut lähellä? ”Kuin olisi palattu 15 vuotta ajassa taaksepäin”

Kovin odotuksin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin lähteneen Venäjän täydellinen kyykkäys välieräottelussa Kanadaa vastaan on saanut venäläismedialta täystyrmäyksen.
Päävastuun kisaisännän jalkoihin maalein 0-5 jääneen venäläisnipun epäonnistumisesta sai niskoilleen Punakoneen takavuosien pelaajalegenda, päävalmentaja Igor Larionov.
Sport-Expressin arvion mukaan nimekäs venäläisnippu ei pelannut välierässä tai koko turnauksessa taitojensa edellyttämällä tasolla. Syy tästä vieritettiin Larionovin kyvyttömyydelle saada joukkueesta maksimit irti.
– Kuin olisi palattu 15 vuotta ajassa taaksepäin, sivuston toimittaja Mihail Zislis tyrmäsi Larionovin pelitavan.
Larionov kertoi medialle pelisuunnitelman perustuneen ”maksimaaliseen kiekonhallintaan”, jolle ei venäläistoimittajien mukaan löytynyt kuitenkin minkäänlaista varasuunnitelmaa sen osoittauduttua riittämättömäksi Kanadan kyydissä.
– Larionov oli aikanaan hyvä pelaaja, mutta näissä kisoissa pitää olla hyvä valmentaja, Sport-Ekspress jatkaa tylyttämistään.
Nuoret Leijonat kohtaa Venäjän kisojen pronssiottelussa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Ottelu käynnistyy kello 0.30 Suomen aikaa ja se on katsottavissa tuttuun tapaan TV5:ltä sekä Dplayn suoratoistopalvelusta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kova vahvistus! NHL-tähtihyökkääjä lähtee MM-kisoihin
- Näin Leijonat-sankari ja Antti Pennanen selittävät vaikeaa Itävalta-matsia: ”Toki myös väsymys”
- Näin Leijonat-leiristä kommentoitiin MM-kisojen kohuvihellyksiä: ”Toivottavasti tämä ei mene tämmöiseksi”
- Näin Antti Pennanen kommentoi Viaplaylla ensimmäistä MM-otteluaan Leijonien päävalmentajana
- Avauserän osumat riittivät – Leijonat kesti Itävallan hurjan rynnistyksen
- Leijonien ottelun jäähyt puhuttavat – Jarmo Kekäläiseltä selkeä näkemys Viaplaylla
- Olli Jokinen täräytti saman tien kriittisen näkemyksensä Leijonien ylivoimaviisikoista MTV:llä
- Näin paljon olut maksaa jääkiekon MM-kisoissa – poppareitakaan ei irtoa ihan pikkurahalla
- Muistatko? Leijonat koki dramaattisen tappion tämän kevään avausvastustajalle
- MM-kisat starttaavat tänään! Tässä ovat turnauksen suurimmat mestarisuosikit
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!