MM-kisojen alla melkoinen soppa: Latvia ”kiukuttelee”, V-Venäjältä kova näkemys: ”Yritykset maamme häpäisemiseksi tapahtumajärjestäjänä tuntuvat jatkuvan”

Ensi vuoden alkukesäksi Valko-Venäjälle ja Latviaan suunnitelluiden MM-kisojen kohtalo on auki ensimmäisenä mainitun maan poliittisten levottomuuksien takia.
Latviasta puolestaan on tullut pitkin syksyä sellaista infoa, jonka mukaan se ei halua järjestää kisoja yhdessä Valko-Venäjän kanssa. Valko-Venäjän pääministeri Roman Golovtshenko on selittänyt, että Valko-Venäjä sen sijaan on valmis järjestämään kisat yksin, jos Latvia jatkaa “kiukutteluaan”.
– Mutta olemme valmiita järjestämään kisat myös Latvian kanssa. Kansainvälinen jääkiekkoliitto on jo hokenut sitä, ettei kisoja siirretä tai peruuteta poliittisten syiden takia. Vuoropuhelu IIHF:n kanssa etenee.
Liitto ei siis kuulemma ole halukas perumaan Valko-Venäjän kisaisännyyttä, vaikka maan tilanne on vähän mitä on.
– Tämä tapaus vie aikaa. Seuraavaksi esittelemme turvallisuussuunnitelman IIHF:lle, liiton puheenjohtaja Rene Fasel (kuvassa) selvittää.
Valko-Venäjää on myllertänyt muun muassa viime elokuun vaalien tulema. Presidentti Aleksandr Lukashenko voitti ne, ja tämän vastainen oppositio ei hyväksynyt tulosta, vaan pisti käyntiin suuret katumielenosoitukset. Se ajoi Valko-Venäjän poliittiseen kriisiin.
– Yritykset maamme häpäisemiseksi tapahtumajärjestäjänä tuntuvat jatkuvan. Jotkut yrittävät käyttää kisoja kiristykseen, Golovtshenko oli tokaissut.
Toistaiseksi siis näyttää siltä, että kisat ovat menossa ainakin Valko-Venäjälle, vaikka suksia on ristissä enemmän ja vähemmän.
Lähteet: Tass, IIHF
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Toimittaja: Yhdysvaltalainen pistelinko siirtyy Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa
- Lähde: Lassi Lehtinen teki valintansa – tässä tähtivahdin uusi seura
- Jatkoaika: HIFK:n häirintäkohusta uutta tietoa – näin kommentoi toimitusjohtaja Alexander Sneen
- HIFK menettää yhteistyökumppaninsa – syynä epäasiallinen käytös
- LS: SaiPa ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistehirmun!
- Risto Dufva latasi tulista tekstiä Jokereiden tappion jälkeen: ”Mafia kostaa”
- Ilvekselle raju menetys!
- Kohupelaaja Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- NHL-pelaajat ovat puhuneet: Patrik Laine on yksi sarjan tyylikkäimmistä pelimiehistä
- Urheilucast: Jokerit virittelee todellista huippukaappausta!
- Urheilucast: Yllättävä Liiga-seura yrittää kaapata Henrik Haapalan!
- HIFK jäi tyhjin käsin – IL: Leijonalegendan ensi kauden osoite selvisi
- Sami Vatanen palaa Liigaan!
- Raimo Helmiseltä huvittava lohkaisu Liigan maratonottelun jälkeen
- Patrik Laine tiputettiin – NHL-megalupaus debytoi suomalaisen vierellä!
- Kohupelaaja Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Sport vahvistuu maajoukkuehyökkääjällä – ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- HIFK-lupaus Eemil Vinni löysi uuden seuran – siirtyy Mestikseen
- Jokereille paha takaisku tiistain otteluun – Pelicansille puolestaan hyviä uutisia