”Hän on ollut meille valtavan tärkeä” – Tuukka Raskin paikkaajan tilastot upeaa luokkaa, suomalaisen vetäytyminen ei kaivele

Boston Bruinsin slovakialaisvahti Jaroslav Halak on torjunut NHL:ssä viimeisen noin kymmenen päivän aikana neljässä ottelussa vakuuttavin tilastoin.
Tuukka Raskin pudotuspeleistä vetäytymisen takia ykkösvahdiksi noussut torjuja on ottanut kiekkoja kiinni neljässä edellisessä pelissä 96,7:n, 84,2:n, 95,8:n ja 94,6:n prosentin tarkkuudella. Hänelle on tullut siis Carolina Hurricanesia ja Tampa Bay Lightningia vastaan vain yksi kunnon hutipeli.
Viime yönä Tampaa vastaan Halak oli maagisessa tikissä otettuaan peräti 35 koppia. Ottelusarjassa 1-0-johtoon siirtyneen Bostonin vahti oli pelin yksi ratkaisijoista – esimerkiksi toisessa erässä slovakialainen venyi kumilätkän eteen jopa 18 kertaa.
– Meidän on autettava häntä, mutta meiltä löytyy myös luottoa häneen ja paljon, Bruinsin Charlie Coyle selittää NHL:n verkkosivuilla.
– Hän on hieno maalivahti. Hän on ollut meille valtavan tärkeä. Kun kaveri tulee puolustusalueellemme ja meidän pakettimme leviää, hän tilkitsee maalinsa kyllä.
Halak torjui runkosarjassa 31 pelissä 91,9 pinnan varmuudella, pudotuspeleissä saldo on vieläkin komeampi 92,1.
LUE MYÖS:
Bruinsissa ei itketä Tuukka Raskin perään – suomalaisen kilpailija sai pitkän jatkopahvin
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Liiga-seurassa ovi käy – seitsemän pelaaja lähtee!
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Jesse Puljujärvi sai pelikieltoa NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonille kolme uutta NHL-vahvistusta MM-kisoihin!
- Liigakarsinnat ohi! Pelicans nollasi taas Jokerit – sarjapaikka varmistui
- Liiga-seura vahvistuu – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Sport vahvistuu SHL-mestarilla
- Suomi MM-välieriin! Ruotsi nurin trillerissä – katso maalit täältä
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Kohupelaaja Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- LS: SaiPa ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistehirmun!
- HIFK jäi tyhjin käsin – IL: Leijonalegendan ensi kauden osoite selvisi
- HIFK menettää yhteistyökumppaninsa – syynä epäasiallinen käytös
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa
- Toimittaja: Yhdysvaltalainen pistelinko siirtyy Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- MTV: HIFK:lta melkoinen shokkipäätös!
- Lähde: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan