Keskeytyksissä kuukausien ajan ollut NHL jatkuu vihdoin lauantaina, kun kuluvan kauden pudotuspelit starttaavat karsintakierroksen merkeissä.

ESPN listasi artikkelissaan uusia yksityiskohtia, joita NHL kokeilee tyhjille katsomoille Torontossa ja Edmontonissa pelattavissa pudotuspeleissä taatakseen yleisölle mahdollisimman ainutlaatuisen katselukokemuksen.

Mediajätin mukaan luvassa on jo aiemmin mainittuja erikoisuuksia, kuten led-näyttötauluja sekä normaalista huomattavasti poikkeava valaistus. Halleissa kuullaan myös harjoituspeleissä testattavia keinotekoisia yleisöääniä, joita tuottamassa on ollut myös videopeleistään tuttu EA Sports.

Katsojien puuttuminen lehtereiltä mahdollistaa myös kameroiden sijoittamisen ennen näkemättömiin paikkoihin. Uusia kamerakulmia onkin luvassa peräti 12 kappaletta. Tarjolla on lisäksi kamerakuvaa yläilmoihin nousevasta 360-kamerasta.

Katso Calgary Flamesin julkaisema esimerkkivideo katsomoefekteistä alta: