Jos on kuluva kevät ollut koronaviruspandemian myötä erikoinen HIFK:n pelaajille, sitä se on totisesti ollut myös Liiga-joukkueen fysiikkavalmentajana maaliskuussa aloittaneelle Jussi-Pekka Kurtille.

– Vähintään erikoinen startti ollut, Kurtti toteaa helsinkiläisseuran nettisivulla.

Kurtti näkee tilanteessa kuitenkin työnsä kannalta edun ”normaalitilanteeseen” verrattuna.

– Alkuun tuntui erikoiselta, kun en päässyt tapaamaan koko porukkaa kerralla. Toisaalta nyt on ollut paljon kahdenkeskistä aikaa pelaajien kanssa, mikä on ollut todella hyvä. Se on harvinaista luksusta joukkueurheilussa. Normaalisti saattaa mennä syksyyn ennen kuin pääsee tutustumaan urheilijaan, Kurtti korostaa.

Valmentaja on päässyt testaamaan pelaajia henkilökohtaisesti ja näkemään mistä kukin syttyy harjoittelussaan.

HIFK:n pelaajat ovat suhtautuneet kevään itsenäiseen harjoitteluun positiivisesti.

– Porukka on yleisesti tykännyt siitä, että treenit on saanut rytmittää oman arjen aikataulun mukaan. Etenkin perheellisillä pelaajilla se on helpottanut huomattavasti, kun on voinut treenata silloin, kun itse on vireimmillään ja samalla muiden perheenjäsenten tarpeet huomioiden, Kurtti kertoo.

Helsinkiläisryhmässä on nyt otettu käyttöön yksilöharjoittelun lisäksi myös pariharjoitukset, josta on selkeästi apua varsinkin joukkueen kokemattomammalle kaartille.

– Nyt käynnistyneissä paritreeneissä kokeneemmat pelaajat ovat tarpeen tullen muistuttaneet nuoremmilleen, että jokainen tekee tätä itselleen eikä kenellekään muulle. Jokaisen täytyy osata myös itse vaatia itseltään, Kurtti korostaa.