Liigan ensi kaudesta loistavan oloisia signaleeja – poikkeusvaihtoehdotkin huomioitu
Liigan nettisivuilla tiedotetaan, että sarja ja sen seurat ovat tiiviissä yhteistyössä rakentaneet sarjaohjelmaa ensi kaudelle, jonka on määrä alkaa syyskuussa. Nykyisillä suunnitelmilla sarjassa pelataan normaalit 60 runkosarjapeliä.
Pudotuspelit sen sijaan saattavat venyä ensi keväänä normaalia pidemmälle. Normaalisti mestaruus on ratkennut pääsiäisen ja vapun välillä huhtikuussa.
Toki nykytilanteessa mahdollista on, että sarjakausi voi alkaa tai päättyä myöhemmin tai ääritapauksessa tiivistyä pudotuspelejä myöten. Lisäksi on mahdollista, että joukkueiden areenoilla on kauden aikana käytettävissä vain osa yleisökapasiteetista.
Yksi nykyarkea käsittelevä oleellinen tieto on se, että ottelutapahtumissa tullaan ottamaan käyttöön erityisjärjestelyitä yleisön, joukkueiden ja henkilökunnan liikkumisen osalta. Hygieniaan tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota.
Signaalit ovat joka tapauksessa hyviä syksyä kohti mentäessä, vaikka eri variaatiot on pakko nostaa esille.
– Olemme jatkuvassa yhteistyössä terveysviranomaisten sekä Liiga-seurojen lääkärien kanssa. Haluamme varmistaa, että kauden alkaessa kaikilla osapuolilla on sekä riittävä tieto että selkeät toimintaohjeet turvallisuuden takaamiseksi, Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä kertoo.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kärpät tiedottaa: Maajoukkuepuolustajan sopimus revitty!
- Lukko julkisti ison päävalmentauutisen
- HIFK-kapteeni ja SaiPan tuore NHL-vahvistus pelikieltoon
- Miro Heiskanen joutui kaksimetrisen NHL-järkäleen sikailun uhriksi – Roope Hintz puolusti
- Patrik Laine osui jälleen hirmukudilla! Montrealissa nähty vastaavaa viimeksi 1995
- Tuleeko NHL-debyytti? Leijonien maailmanmestari kutsuttiin ylös farmista
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraani lopettaa pelaajauransa: ”Paljon tuli koettua”
- Ruotsista kantautuu huima huhu MM-kisoihin liittyen: ”Kaikki on myynnissä”
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Lehtiväite: TPS:n supertähteä viedään uusiin maisemiin!
- NHL-seura näytti suomalaiskonkarille ovea
- Hurja vahvistus! Kultaleijona loppukaudeksi Liigaan
- Mestiksen pistehirmu siirtyy Ilvekseen!
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraani lopettaa pelaajauransa: ”Paljon tuli koettua”
- Ruotsista kantautuu huima huhu MM-kisoihin liittyen: ”Kaikki on myynnissä”
- Patrik Laine osui jälleen hirmukudilla! Montrealissa nähty vastaavaa viimeksi 1995
- Tuleeko NHL-debyytti? Leijonien maailmanmestari kutsuttiin ylös farmista