Jääkiekko on ammattilaisurheilun kiistaton edelläkävijä Suomessa.

Jyväskylän yliopiston ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) tuoreessa tutkimuksessa todetaan lajin ammattimaistuneen niin yksilö-, organisaatio- kuin myös järjestelmätasolla.

Tutkimuksessa tarkasteltiin miesten jääkiekon, koripallon, pesäpallon ja salibandyn ammattimaistumisprosesseja vuosien 1975–2018 aikana.

Tutkimuksen mukaan esimerkiksi jääkiekon lippulaiva Liiga onnistui yli kolminkertaistamaan katsojamääränsä noin 30 vuodesssa. Samaan aikaan pelien määrä yli kaksinkertaistui. Muut joukkuelajit eivät Suomessa yllä lähellekään miesten jääkiekon markkinoita.

Lajissa on selvästi eniten ammattipelaajia ja valmentajia, Liiga-seurat ovat osakeyhtiötä ja niiden liikevaihto on monikertainen muiden lajien liigaseuroihin verrattuna. Myös liigapelejä pelataan selvästi muita lajeja enemmän. Lisäksi jääkiekossa ammattiurheilun organisatorisen kentän rakenne on eriytynyt lajin harrastamisen rakenteesta.

– Jotta kansallinen urheilu menestyy kilpailussa, tarvitaan systeemistä ammattimaistumista: uusia pelisääntöjä ammattiurheilua toteuttavien tahojen kesken sekä kykyä kestää uudet ja aiempaa suuremmat riskit, toteaa KIHUn tutkija Jari Lämsä tiedotteessa.

KIHUn tutkimusartikkelin tiivistelmä löytyy täältä.