Tiesitkö? Tapparan tuore hankinta tunnetaan fyysisestä pelistään – vyöllä melkoinen määrä tappeluita

Tappara vahvistaa uutisen Jonathan Racinen sopimuksesta.
Kuten Leijonat.com aiemmin uutisoi, saapuu 26-vuotias kanadalaispakki loppukaudeksi Liiga-seuran matkaan. Tapparan mukaan Racine saapuu välittömästi maahan, muttei pelaa vielä joukkueen matkassa lauantain Sport-pelissä.
Pakin CV on kiinnostava: Racine on pelannut yhden ottelun NHL:ssä Florida Panthersin riveissä. Pääosin ura on sujunut silti ECHL:ssä sekä AHL:ssä.
Kanadalainen iski viime kaudella ECHL-seura Brampton Beastin riveissä 44 peliin mainiot tehot 7+13=20. Tällä kaudella alle on tullut yhteensä seitsemän ottelua AHL-seura Heatissa sekä 15 peliä ECHL-joukkue Maine Marinersin matkassa.
Racinen tilastoista nousee esille tappelumäärät: HockeyFights-sivuston mukaan kanadalainen on tapellut AHL:ssä ja ECHL:ssä viime vuosina peräti 35 kertaa.
Myös jäähylukemat ovat melkoisia: Racine on istunut 275 AHL-pelinsä aikana jäähyboksissa yhteensä 515 minuutin edestä.
Lauantai on iso päivä siirtojen kannalta. Liigan siirtoikkuna sulkeutuu kello 23.59.
LUE MYÖS: Kilpavarustelu kiihtyy! Tappara nappasi kiinnostavan pakkinimen Pohjois-Amerikasta
LUE MYÖS: Muistatko? HIFK uhosi somessa – Kärppien kuitista kasvoi nettihitti
#GoWalleye
Made with @SporfieMoments
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Liigassa kutkuttava pudotuspelikierros – Lappeenrannassa täysi hurmos päällä
- Suomalaishyökkääjä nostettiin ensimmäistä kertaa NHL:ään – tehnyt kovaa tulosta farmissa
- Sami Niku uusiin maisemiin – myös kultaleijona jättää sveitsiläisseuran
- Turussa ovi käy – ainakin nämä pelaajat jättävät TPS:n
- Tappara jysäytti ison muutoksen!
- Urheilucast: Sami Vatanen antoi pakit JYPille – siirtymässä toiseen Liiga-seuraan!
- Jatkoaika: Helsinki-hallin suhteen tehtiin raju päätös!
- Oskari Salmisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Lähde: Kanadalaisjärkäle etsii joukkuetta Liigasta
- Tuomio tuli – HIFK-hyökkääjä Petr Kodytekille jättimäinen pelikielto!
- Urheilucast: Sami Vatasen Liiga-siirrossa yllätyskäänne!
- Liiga-seurassa käy hurjalla tavalla ovi – yhdeksän pelaajaa lähtee!
- SM-liigalta raju ratkaisu – Pelicansille tuli nyt lunta tupaan
- Urheilucast: Nuorella Liiga-tähdellä erikoinen sopimuskuvio – siirto Ilvekseen valmiina odottamassa!
- SK: Liigan mestarisuosikki virittelee hurjaa pelaajakaappausta!
- Urheilucast: Sami Vatanen antoi pakit JYPille – siirtymässä toiseen Liiga-seuraan!
- HIFK julkisti ison uutisen Leo Komarovista
- Liiga-seuralta kiusoitteleva päivitys – kultaleijonan paluulle vahvistus?
- Turussa käy ovi! TPS hyvästeli kolme runkopelaajaansa
- TPS:n pistetykki vaihtaa joukkuetta!