Leijonilla yllättävä ongelma: pelaajapula esti Kärppien maalivahtikomeetan maajoukkuekutsun

HELSINKI. Leijonat olisi ottanut mielellään Kärppien Justus Annusen maalilleen, paljastaa päävalmentaja Jukka Jalonen.
Maajoukkueen päävalmentaja nimesi maanantaina tuoreen joukkueen Ruotsin EHT-turnaukseen. Mukana ryhmässä on yhteensä neljä ensikertalaista: TPS:n Lauri Pajuniemi, Ilveksen Matias Maccelli, KooKoon Oskari Manninen ja HPK:n Jere Innala.
Jalonen ja joukkueen GM Jere Lehtinen pyörittelivät mielessään nelikon ohella myös viidettä tulokasnimeä. Kärpät nuorukainen Annunen loisti nuorten MM-kisoissa, sen ohella hän on pelannut pitkin kautta vakuuttavasti Liigassa.
Nuoren Liiga-vahdin maajoukkuekomennus kaatui kuitenkin yllättävään ongelmaan – Kärppien pelaajapulaan.
– Olisi varmaan otettu Annunen mukaan, mutta heiltä lähti jo (Patrik) Rybar Slovakian mukaan. Ei voi oikein ottaa kahta maalivahtia mukaan samasta seurasta, kun heillä on kaksi peliä silloin, Jalonen harmitteli medialle.
Annusen komennus olisi saanut oululaiset pulaan, sillä joukkueen kolmosvahti Joel Blomqvist on samaan aikaan junnumaajoukkueen matkassa. Liiga-seura olisi joutunut hakemaan väkisin laina-apuja jostain muualta.
– Heiltä olisi puuttunut kerralla kolme maalivahtia. Se olisin ollut sama kuin olisi ottanut yhdestä seurasta kahdeksan pakkia. Ei kovin viisasta, Jalonen huokaisi.
LUE MYÖS: Tässä on Leijonien tuore joukkue ja otteluohjelma!
LUE MYÖS: Muutoksia Leijoniin! Liigan huippupakki sivuun loukkaantumisen takia
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Ilves selvisi kuilun partaalta SM-liigan välierissä
- Sensaatio oli todella lähellä – Lukko nousi vielä taistelemaan finaalipaikasta
- Leijonille revanssi Tre Kronorista – Emil Larmilta vahva näyttö
- Nuorten Leijonien mestarivalmentaja sai ison palkinnon Pohjois-Amerikassa
- Liiga-seurassa ovi käy – seitsemän pelaaja lähtee!
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Jesse Puljujärvi sai pelikieltoa NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonille kolme uutta NHL-vahvistusta MM-kisoihin!
- Liigakarsinnat ohi! Pelicans nollasi taas Jokerit – sarjapaikka varmistui
- Liiga-seura vahvistuu – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Kohupelaaja Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- LS: SaiPa ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistehirmun!
- HIFK menettää yhteistyökumppaninsa – syynä epäasiallinen käytös
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Lähde: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Toimittaja: Yhdysvaltalainen pistelinko siirtyy Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- MTV: HIFK:lta melkoinen shokkipäätös!
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan