NHL:ssä Pittsburgh Penguinsin, Los Angeles Kingsin ja San Jose Sharksin riveissä 1990-luvun alkuvuosina kiekkoillutta Peter Aholaa syytetään törkeästä kiskonnasta, uutisoi Ilta-Sanomat.

51-vuotiasta Aholaa vastaan nostettu syyte liittyy ex-kiekkoilijan ja tämän entisen vaimon Westendissä sijaitsevan talon rakennusriitaa koskevaan rikostutkintaan. Aholan syytetään käyttäneen urakoitsijana toiminutta pitkäaikaista ystäväänsä törkeästi hyväkseen.

Haastehakemuksen mukaan Ahola on tavoitellut hyötyä monilla eri tavoilla. Taloudelliseksi hyödyksi arvioidaan korkeintaan 540 000 euroa.

– Asianomistaja on ollut sopimukseen painostettaessa ja allekirjoitustilanteessa taloudellisessa ahdingossa eikä hän ole terveydentilansa sekä päihtymyksen vuoksi ymmärtänyt sopimuksen seurauksia, haastehakemuksessa todetaan.

Tapahtuman ajankohta ulottuu yli vuosikymmenen päähän, syksyn 2009 ja joulukuun 2010 väliselle ajalle. Urallaan 123 NHL- ja yli 300 SM-liigaottelua pelannut Ahola kiistää kaikki häntä kohtaan nostetut syytteet.