Jälkipyykki vauhdissa! Venäjällä kohistaan MM-finaalin kohutilanteesta – IIHF:lle kovia syytöksiä: ”Unohtivat kertoa”

Venäjän mediassa ei olla sulatettu sunnuntai-illan dramaattisia tapahtumia nuorten MM-finaalissa.
Kuten Leijonat.com uutisoi, marssi Kanada mestariksi 4-3-voitolla dramaattisten vaiheiden jälkeen. Yksi otsikoihin noussut hetki nähtiin päätöserän loppuhetkillä Venäjän hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia. Kanada purki kiekon katsomon puolella – peliväline osui kuitenkin TSN:n kameraan, minkä takia tilanteesta ei tuomittu jäähyjä.
Tilanne selittyy IIHF:n säännöillä: kamera lasketaan kansainvälisen kiekkoliiton linjausten mukaan kiinteiden kalusteiden joukkoon, joiden osumisesta ei vihelletä jäähyä.
Venäjällä tilanne suututtaa. Suosittu Sport-Express paljastaa, että kamerasta oli juteltu jo kisajärjestäjien kesken ennen MM-kisoja. Silloin tehtiin finaalin tapahtumien kannalta iso päätös.
– Pieni osa kamerasta on jään päällä. Turnausjärjestäjät unohtivat kuitenkin kertoa päätöksestä joukkueille, media ihmettelee.
Kaikki eivät sulata pelkästään jäähytilanteesta vouhkaamista. Venäjän mediasta löytyy myös useita artikkeleita, joiden mukaan MM-finaali ratkesi aivan muihin asioihin.
– TSN:n kamera ei pelastanut Kanadaa. Venäläiset itse hävisivät finaalin, Championat.com muistuttaa.
LUE MYÖS: Näitkö tätä? MM-finaalin absurdi kohu raivostuttaa – ”Skandaalimaista ja surullista”
LUE MYÖS: Suomella kevyt alku! Tässä on MM-kisojen uusi lohkojako
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonat-puolustaja jättää Liiga-seuran: ”Kiitos”
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Ilves kaappasi TPS:n supertähden!
- Mestiksen perinneseura hakeutui konkurssiin kesken tärkeiden pelien!
- Mikko Rantaselle kävi karusti
- Urheilucast: Leijonat-konkari siirtyy Tapparaan!
- SaiPa ja Tappara jatkoon – Liigan puolivälierissä todellinen herkkupala!
- Jokereilta murskaava esitys Mestis-finaalissa
- Liiga-seurassa ovi käy – kolme kärkipelaajaa vaihtaa uusiin maisemiin!
- Tapparalta jymyuutinen: Tähtipelaaja tekee yllätyspaluun
- SM-liigassa harvinainen hetki – kohupelaaja jäi kiinni härskistä tempusta
- IL: Aku Räty palaa Liigaan – hurja hintalappu
- NHL-seura kutsui – suomalainen Liiga-jätti siirtyy Pohjois-Amerikkaan!
- Mikko Rantanen on vaikeuksissa – synkät lukemat
- Juuso Nykäsen kohtalo ratkesi – Liigan kurinpidolta raju ratkaisu!
- Tapparalta jymyuutinen: Tähtipelaaja tekee yllätyspaluun
- Kiekko-Espoolta päivitys kohuiskun kohteeksi joutuneen Miro Keskitalon tilasta
- Liiga-seurassa ovi käy – kolme kärkipelaajaa vaihtaa uusiin maisemiin!
- Urheilucast: Leijonat-konkari siirtyy Tapparaan!
- Törkytaklauksesta pelikiellon saanut Tapparan Juuso Nykänen: ”Olen erittäin pahoillani”