Kuka on Aatu Räty? 16-vuotias Leijonien superlupaus herättää huomiota jo NHL:ssä: ”Sen eteen tehty töitä”
HELSINKI. Nuorten Leijonien riveissä nähtiin perjantaina kiinnostava debytantti, kun vasta 16-vuotias Aatu Räty pelasi ensimmäisen ottelunsa alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.
Vaikkei nuorukainen päässyt pisteille 1-2-tappiopelissä Venäjän nuoria vastaan, keräsi muita nuorempi kiekkotaituri heti päävalmentaja Raimo Helmisen kehut. Kokenut kiekkomies kehui erityisesti tulokkaan rohkeutta – se näkyi heti jäällä ikäistään vanhempia vastaan pelatessa.
Leijonat.com tapasi ottelun jälkeen nuorukaisen, joka kertoo värikkäästä syksystään. Nuorukainen on ehtinyt pelata tällä kaudella jo ison tukun pelejä Nuorten SM-liigassa, Liigassa ja nyt junnumaajoukkueessa.
– Nämä alle 20-vuotiaiden pelit ovat vähän kuin Liigan ja A-nuorten väliltä. Vauhti on kuin nuorista: jatkuvasti mennään kovaa eikä niin paljon mietitä. Liigassa ei säntäillä niin paljoa, mutta vaatimustaso on muuten korkeammalla – ja samaa vaaditaan myös täällä, Räty pohtii Leijonat.comille.
16-vuotiaan hyppyä uuteen ympäristöön auttavat tutut ketjukaverit. Nuorukainen pelasi perjantaina yhdessä veljensä Aku Rädyn sekä junnumaajoukkeuista tutun Roni Hirvosen kanssa.
Rädyn veljekset ovat kylväneet yhdessä vakuuttavaa jälkeä jo Liigankin puolella. Ei ole sattumaa, että yhteistyö toimii siis junnumaajoukkueissa.
– Pelattiin ketjuna hyvin. Aika hyvin hommat tulevat jo selkäytimestä. Sitä tietää melkein aina, mitä Aku vierellä tekee. Kiva pelata, kun molemmat tietävät toistensa kuviot. Hirvonen on tuttu kaveri myös – kemiat ovat löytyneet heti hyvin. Jo treeneissäkin on mennyt hyvin – siitä oli helppo jatkaa, Räty summaa.
NHL-huomio miellyttää
Mutta kuka on 16-vuotias kiekkolupaus, josta puhutaan jo rapakon takana? Esimerkiksi mediajätti TSN listasi jo vuoden 2021 kesän varaustilaisuuden kärkinimiä – kanadalaismedia nosti Rädyn suoraan koko listan kärkeen (lue lisää).
Vaikka aikaa Rädyn NHL-varaustilaisuuteen on vielä melkoisesti, kertoo ennakkonosto, että Oulussa on tehty jotain oikein. Hyvä muistutus on, ettei Suomesta olla varattu vielä koskaan yhtään pelaajaa NHL:ään legendaarisella ykkösvarauksella.
– Mukavalta kuulostaa. En osaa muuten kommentoida. Pelien jälkeen tulee yhä enemmän haastatteluita, mutta siihenkin on tottunut jo. Sen eteen on kuitenkin tehty töitä, että olisin hyvä pelaaja. Hienoa, että se huomataan, kypsän oloinen Räty pohtii.
Millainen palaaja Aatu Räty sitten on? Eroa 18-vuotiaaaseen Aku Rätyyn löytyy kuulemma melkoisesti. Se jopa auttaa kaukalossa.
– Mun vahvuudet ovat enemmän hyökkäyspäässä – Aku on todella kokonaisvaltainen pelaaja. Hän pelaa hyvin molempiin suuntiin. Siinä kehittyy hyvin, kun olemme aika erilaisia, Aatu Räty virnistää.
16-vuotiaan kiekkolupauksen kelpaa kehittyä myös tulevaisuutta ajatellen Oulussa. Kärppien organisaatiossa kilpailu on kovaa – samalla apua löytyy Jussi Jokisen ja kumppaneiden kaltaisilta NHL-konkareilta.
– Meillä on paljon hienoja konkareita joukkueessa, jotka haluavat kehittää myös junnuja. Se on tietysti vähän kaksipiippuinen juttu: harmittaa, ettei aina pääse Liigaan. Mutta samalla tilanne opettaa hyökkääjänä – kilpailu on kovaa ja pelipaikasta täytyy taistella. Se ei tule helpolla. Tämä on hyvää opetusta tulevaisuuteen, Räty summaa.
LUE MYÖS: Kokoonpanoihin muutoksia! Leijonat treenasi näillä ketjuilla – uusi kolmikko mukaan
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kärpät tiedottaa: Maajoukkuepuolustajan sopimus revitty!
- Lukko julkisti ison päävalmentauutisen
- HIFK-kapteeni ja SaiPan tuore NHL-vahvistus pelikieltoon
- Miro Heiskanen joutui kaksimetrisen NHL-järkäleen sikailun uhriksi – Roope Hintz puolusti
- Patrik Laine osui jälleen hirmukudilla! Montrealissa nähty vastaavaa viimeksi 1995
- Tuleeko NHL-debyytti? Leijonien maailmanmestari kutsuttiin ylös farmista
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraani lopettaa pelaajauransa: ”Paljon tuli koettua”
- Ruotsista kantautuu huima huhu MM-kisoihin liittyen: ”Kaikki on myynnissä”
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Lehtiväite: TPS:n supertähteä viedään uusiin maisemiin!
- Hurja vahvistus! Kultaleijona loppukaudeksi Liigaan
- NHL-seura näytti suomalaiskonkarille ovea
- Mestiksen pistehirmu siirtyy Ilvekseen!
- Ilvekseltä iso pelaajauutinen!
- Mestiksen pistehirmun Liiga-sopimus revittiin – uusi osoite selvillä!
- Ruotsista kantautuu huima huhu MM-kisoihin liittyen: ”Kaikki on myynnissä”
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraani lopettaa pelaajauransa: ”Paljon tuli koettua”
- Mestiksen tehopuolustaja siirtyy ulkomaille: ”Lyhyeksi tarkoitettu pätkä venyikin odotettua pidemmälle”
- Peter Forsbergilta kipakka arvio Ruotsin 4 Nations -joukkueesta – yksi heikkous huolestuttaa