Voi ei! NHL:ään nostettu suomalaislupaus taktikoinnin kohteena – kokemassa sittenkin karun kohtalon

Voi olla, ettei Urho Vaakanainen sittenkään pääse irti NHL:ssä, vaikka hänen nimensä löytyy Boston Bruinsin aloittavasta kokoonpanosta.
Koska listalla on juuri 21 pelaajaa, siinä ei ole yhtään ylimääräistä miestä.
Voi kuitenkin olla, ettei Vaakanainen pääsekään pelaamaan Bruinsissa, vaan kohtalo on ylös nostamisesta huolimatta karu. Pelaaja saattaa olla pelkkä pelinappula, arvioi seuraa läheltä seuraava toimittaja Joe Haggerty.
Vaakanaisen Boston-kutsu voi olla pelkkä muutos paperilla palkkakaton tilanteen vuoksi. Joukkueen on otettava ikävämmätkin keinot käyttöön, koska Capfriendly-sivuston mukaan seuran palkat pyörivät jo lähellä kattoa.
Kuten Haggerty oheisessa twiitissä kertoi, uskoo hän siihen, ettei lähinnä teknisen siirron kohteeksi joutunut Vaakanainen pelaisi kauden avauksessa Dallas Starsia vastaan.
Alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestari murtautui NHL:ään viime kaudella kahden ottelun verran. Nuo kamppailut eivät tuoneet pisteitä. AHL-joukkue Providence Bruinsissa Vaakanainen iski 30 runkosarjan pelissä pisteet 4+10=14, neljä pudotuspeliottelua menivät pisteittä.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Naisleijonat hävisi MM-välieränsä – Kanada takoi taululle murskalukemat
- Jonne Virtanen latasi suoran mielipiteensä Jokereista
- AL: Veli-Matti Savinaiselta iso paljastus – Tappara torppasi huippusiirron
- Ruotsi kasaa hirmumiehistöä MM-kotikisoihin
- Leijonien MM-leirillä mukana oleva maalivahti siirtyy uuteen joukkueeseen
- Kanadan MM-kultapuolustajan ura päättyy
- Kultaleijona vahvistamaan Suomen MM-leiriryhmää!
- Ilves selvisi kuilun partaalta SM-liigan välierissä
- Sensaatio oli todella lähellä – Lukko nousi vielä taistelemaan finaalipaikasta
- Leijonille revanssi Tre Kronorista – Emil Larmilta vahva näyttö
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Lähde: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Liiga-seurassa ovi käy – seitsemän pelaaja lähtee!
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Leijonille hurja NHL-vahvistus MM-kisoihin!
- Nyt jysähti – Leijonille kolme uutta NHL-vahvistusta MM-kisoihin!
- Liiga-seura vahvistuu – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- AL: Veli-Matti Savinaiselta iso paljastus – Tappara torppasi huippusiirron
- Jesse Puljujärvi ulos NHL:stä – pelikielto uhkaa