HIFK:n tuore vahvistus hehkuttaa pätkäpestiään: ”Pääsen ehkä jopa pelaamaankin”

HIFK tiedotti keskiviikkona hankkineensa maalivahti Andreas Bernardin riveihinsä kuukauden mittaisella pätkäpestillä.
Helsinkiläisryhmä joutui veskarimarkkinoille Atte Engrenin loukkaantumisen vuoksi. 29-vuotias italialainen kertoi HIFK:n nettisivulla julkaistussa haastattelussa asioiden edenneen erittäin nopeasti.
– Tiistai-iltana tuli ensimmäinen kysely ja eilen (keskiviikko) aamulla lyötiin nimet paperiin. Tämä on minulle loistava mahdollisuus pätkäsopimuksesta huolimatta. Pääsen treenaamaan joukkueen mukana ja ehkä jopa pelaamaankin. Kaikki tekeminen tähtää siihen, että saisin marraskuun alusta lähtien loppukauden sopimuksen johonkin joukkueeseen.
Jo pitkään Suomessa viihtynyt Bernard asuu perheineen Lappeenrannassa, mutta helsinkiläisjoukkue ei joutunut hankkimaan tälle pääkaupungista hotellimajoitusta, sillä ensimmäinen yö sujui kätevästi HIFK-puolustaja Rony Ahosen luona. Kaksikko pelasi samaan aikaan SaiPassa 2013-15.
Ilman sopimusta alkukaudesta ollut Bernard on päässyt treenaamaan aktiivisesti myös jäällä.
– Tomi Leivon ja Jere Pullin kanssa olemme käyneet jäällä Lappeenrannan harjoitushallissa. Nyt kun Leivokin sai sopimuksen, niin olen viimeisinä viikkoina käynyt myös yksin jäällä. Tottakai se on rankkaa, mutta lopulta sinnikkyys palkittiin ja pääsen tänne harjoittelemaan joukkueen kanssa, Bernard toteaa.
Italian maajoukkueveskari on ennen HIFK-pestiään torjunut Liigassa SaiPan ja Ässien maalilla.
LUE MYÖS: Sopu yhä kaukana? Lähde: Patrik Laine ja Winnipeg vääntävät kulissien takana – tästä neuvotellaan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomalaislupaus solmi NHL-sopimuksen!
- Liigassa kutkuttava pudotuspelikierros – Lappeenrannassa täysi hurmos päällä
- Suomalaishyökkääjä nostettiin ensimmäistä kertaa NHL:ään – tehnyt kovaa tulosta farmissa
- Sami Niku uusiin maisemiin – myös kultaleijona jättää sveitsiläisseuran
- Turussa ovi käy – ainakin nämä pelaajat jättävät TPS:n
- Tappara jysäytti ison muutoksen!
- Urheilucast: Sami Vatanen antoi pakit JYPille – siirtymässä toiseen Liiga-seuraan!
- Jatkoaika: Helsinki-hallin suhteen tehtiin raju päätös!
- Oskari Salmisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Lähde: Kanadalaisjärkäle etsii joukkuetta Liigasta
- Liiga-seurassa käy hurjalla tavalla ovi – yhdeksän pelaajaa lähtee!
- SM-liigalta raju ratkaisu – Pelicansille tuli nyt lunta tupaan
- Urheilucast: Sami Vatanen antoi pakit JYPille – siirtymässä toiseen Liiga-seuraan!
- Urheilucast: Nuorella Liiga-tähdellä erikoinen sopimuskuvio – siirto Ilvekseen valmiina odottamassa!
- SK: Liigan mestarisuosikki virittelee hurjaa pelaajakaappausta!
- HIFK julkisti ison uutisen Leo Komarovista
- Jatkoaika: Helsinki-hallin suhteen tehtiin raju päätös!
- Liiga-seuralta kiusoitteleva päivitys – kultaleijonan paluulle vahvistus?
- Turussa käy ovi! TPS hyvästeli kolme runkopelaajaansa
- TPS:n pistetykki vaihtaa joukkuetta!