Maukas päänahka! Mestis-seura järjesti melkoisen yllätyksen – kaatoi SaiPan ilotulituksellaan

Mestis-mestari Imatran Ketterä antoi syyskunnostaan upean näytteen, kun joukkue yllätti Liiga-seura SaiPan perjantaina maalein 4-3.
Kotiyleisönsä edessä pelannut Ketterä järjesti isännöimässään turnauksessa heti melkoisen näytöksen. Joukkue karkasi ottelussa jo 4-1-johtoon komeiden maalien siivittämänä. Lopulta SaiPan kirivaihde riitti vain maalin päähän.
Mestis-joukkueesta maalinteossa onnistuivat Marlo Koponen, Rasmus Hämäläinen, Joel Olkkonen ja voittomaalin iskenyt SaiPa-kasvatti Sebastian Sjöholm. Voitto ei ollut joukkueen sisällä kuitenkaan valtava yllätys – ryhmästä löytyi sopivaa uhoa jo ennen isoveljen kohtaamista.
– Vielä ei ole uusi vuosi, mutta kyllä me järjestetään ilotulitus jo tänään, Ketterä-valmentaja Matias Lehtonen lupasi jo ennen peliä seuran somekanavissa.
Voiton arvoa nostaa se, ettei SaiPa ollut ottelussa lainkaan puhtaasti tusinamiehistöllä, vaikka pari kesän huippuhankintaa olivatkin sivussa. Muun muassa Teemu Ramstedt ja Tomas Zaborsky olivat perjantaina kokonaan huilivuorossa.
SaiPan maalit iskivät Topi Piipponen, Ville Vainikainen ja Emil Oksanen. Ruotsalaisvahvistus John Persson keräsi pelissä tehot 0+2.
Ketterä pääsee kiusaamaan seuraavaksi KooKoota. Joukkueet kohtaavat Bauer-turnauksen toisena päivänä lauantaina kello 18.00. SaiPa kohtaa samana päivänä puolestaan JYPin kello 15.00 alkaen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Ilves selvisi kuilun partaalta SM-liigan välierissä
- Sensaatio oli todella lähellä – Lukko nousi vielä taistelemaan finaalipaikasta
- Leijonille revanssi Tre Kronorista – Emil Larmilta vahva näyttö
- Nuorten Leijonien mestarivalmentaja sai ison palkinnon Pohjois-Amerikassa
- Liiga-seurassa ovi käy – seitsemän pelaaja lähtee!
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Jesse Puljujärvi sai pelikieltoa NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonille kolme uutta NHL-vahvistusta MM-kisoihin!
- Liigakarsinnat ohi! Pelicans nollasi taas Jokerit – sarjapaikka varmistui
- Liiga-seura vahvistuu – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Kohupelaaja Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- LS: SaiPa ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistehirmun!
- HIFK menettää yhteistyökumppaninsa – syynä epäasiallinen käytös
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Lähde: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Toimittaja: Yhdysvaltalainen pistelinko siirtyy Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- MTV: HIFK:lta melkoinen shokkipäätös!
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan