Mammuttimainen NHL-sopimus! Huima arvio: Mikko Rantanen nauttii jatkossa tajutonta vuosipalkkaa

Hyökkääjä Mikko Rantanen on pelannut Pohjois-Amerikassa nyt neljä vuotta ja tänä kesänä hänen sopimuksensa on katkolla.
22-vuotiasta Colorado Avalanche -tähteä odottaakin muhkea palkankorotus, sillä hänellä on takanaan kaksi erinomaista kautta. Rantanen johti tällä kaudella pitkään NHL:n pistepörssiä, mutta tahti laantui hieman runkosarjan loppua kohden. TPS-hyökkääjä tykitti 74 ottelussa huimat 87 (31+56) tehopistettä.
– Rantanen isokokoinen pelintekijä ja tehokas maalintekijä. Hän muodostaa yhdessä Nathan MacKinnon sekä Gabriel Landeskogin kanssa yhden sarjan tappavimmista ketjuista, The Score –sivusto hehkuttaa.
Samalla sivusto povaa suomalaiselle jättimäistä jatkosopimusta.
– Rantasen sopimus riippuu paljon siitä, milloin hän allekirjoittaa sen. Mikäli Mitch Marner ja Matthew Tkachuk tekevät sopimuksensa ensin, se antaa parhaimman mahdollisen vertailukohdan Avalanche-leiriin.
– Mikäli Rantasen sopimus on kahdeksanvuotinen, vuosipalkka tulee alkamaan vähintään yhdeksällä. On myös täysin mahdollista, että vuosipalkka on kaksinumeroinen, sivusto ennakoi.
Tarkempana arviona sivustolla veikataan, että Rantanen tekee kahdeksanvuotisen jatkosopimuksen, joka olisi kokonaisarvoltaan 80 miljoonaa dollaria (10milj./vuosi).
LUE MYÖS: Arvio: Näin valtavan NHL-sopimuksen Sebastian Aho allekirjoittaa
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Jesse Puljujärvi sai pelikieltoa NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonille kolme uutta NHL-vahvistusta MM-kisoihin!
- Liigakarsinnat ohi! Pelicans nollasi taas Jokerit – sarjapaikka varmistui
- Liiga-seura vahvistuu – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Sport vahvistuu SHL-mestarilla
- Suomi MM-välieriin! Ruotsi nurin trillerissä – katso maalit täältä
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Lähde: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Jesse Puljujärvi ulos NHL:stä – pelikielto uhkaa
- Urheilucast: Jokerit virittelee todellista huippukaappausta!
- Kohupelaaja Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- LS: SaiPa ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistehirmun!
- Urheilucast: Yllättävä Liiga-seura yrittää kaapata Henrik Haapalan!
- HIFK jäi tyhjin käsin – IL: Leijonalegendan ensi kauden osoite selvisi
- HIFK menettää yhteistyökumppaninsa – syynä epäasiallinen käytös
- Sami Vatanen palaa Liigaan!
- MTV: HIFK:lta melkoinen shokkipäätös!
- Toimittaja: Yhdysvaltalainen pistelinko siirtyy Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa