Mikael Granlund myöntää olevansa kovan luokan Leijonat-fani: ”Katsottiin se satoja kertoja Markuksen kanssa”
![2017 NHL Awards – Media Availability](https://www.leijonat.com/app/uploads/2017/07/getty_granlundmikael20170620.jpg)
Vuoden 2011 MM-kultajoukkueen nuorisotähti ja ilmaveivillään tuolloin koko kansan suosikkivävypojaksi noussut Mikael Granlund myöntää olleensa nuorempana kovan luokan Leijonat-fani.
Varsinkin Leijonien ensimmäinen MM-kulta ja ennen kaikkea finaali Ruotsia vastaan vuodelta 1995 on itsekin sittemmin kansallissankariksi nousseelle 27-vuotiaalle Nashville Predators -pelurille tuttu muisto lapsuusvuosilta.
Entä kuinka monesti Suomen MM95-video on tullut katsottua?
– Saatiin pieninä Markuksen (NHL:ssä kiekkoileva pikkuveli) kanssa se joululahjaks ja voin sanoa että varmasti satoja kertoja. Muistan kaikki Mertarannan selostukset ulkoa. Kyllä sitä on katsottu ja täytyy taas joskus verestellä muistoja, Granlund naureskelee NHL Without a Mapin tuoreessa jaksossa.
Granlund myöntää myös siirron Minnesota Wildista Nashville Predatorsiin olleen aluksi kova shokki.
– Se (Minnesota) oli koti seitsemän vuoden ajan. Ihmisiä jää ikävä. Meidän perhettä on kohdeltu järkyttävän hyvin siellä ja sitten kaverit. Syntynyt elämänmittaisia, todella hyviä kaverisuhteita. Niitä jää kaipaamaan, Granlund muistelee vanhaa kotikaupunkiaan.
Katso NHLWAM:n jakso kokonaisuudessaan täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- IL: Tähän osoitteeseen Jesse Puljujärvi haluaa!
- Entinen huippupelaaja Miika Elomo, 47, on kuollut
- MTV: Sami Kapanen Liiga-seuran päävalmentajaksi!
- NHL-megatähti jää pois 4 Nations -turnauksesta!
- Pääseekö Mikko Rantanen huipputurnaukseen? Nyt vastaus on selvillä
- Leijonat voittoon! Ruotsi sai rumasti piiskaa kotiyleisönsä edessä
- Ei ole totta! Rasmus Ristolainen ulos Leijonista – tässä on korvaaja
- Kanadan 4 Nations -joukkueeseen uusi vahvistus – fanit teilaavat täysin
- 4 Nations Face-Off -ennakko: tässä ovat Ruotsin suurimmat vahvuudet ja heikkoudet
- IS: Kärpät pitää oven auki Jesse Puljujärvelle!
- Lähtöpassit! Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta
- Siirtopommi vireillä! Podcast: Christian Heljanko palaa Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä
- I-P: Tähtipuolustaja Atro Leppäsen loppukauden seura selvillä!
- Leijonille karuja uutisia: Nyt loukkaantui Mikko Rantanen!
- Pääseekö Mikko Rantanen huipputurnaukseen? Nyt vastaus on selvillä
- Hyökkääjä lähtee SaiPasta
- Jokerien käsittämätön putki poikki!
- Ei ole totta! Rasmus Ristolainen ulos Leijonista – tässä on korvaaja
- IS: Kärpät pitää oven auki Jesse Puljujärvelle!
- Leijonat löylytti maailmanmestareita EHT:lla – debytantti nollasi Tshekin