Jääkiekon maailmanmestaruuskisat ovat monelle kiekkofanille kauden parasta aikaa. Juuri nyt Suomessa ei ole yhtäkään pukkaria, taukohuonetta tai tupakkanurkkausta, jossa ei perattaisi Leijonien urakkaa MM-kisoissa.

Leijonat.com nostaa jokaisesta Suomen ottelusta esiin kolme pelaajaa, jotka nousivat ottelun hahmoiksi joko hyvässä tai pahassa. Näin ollen et joudu ikinä jäämään paitsioon kahvipöytäkeskustelussa, vaikka peli olisi jäänytkin väliin.

Niko Mikkola

Niko Mikkolan piti olla pelkkä puukäsi. AHL-kaudella syntyi vain yhdeksän tehopistettä, mutta nyt puolustajakolossi on näyttänyt, että kyllä häneltä kiekollinen pelikin sujuu. Mikkola on tukenut mielellään hyökkäyksiä ja antanut erinomaisia avaussyöttöjä. Kahteen peliin hän on merkkauttanut kaksi syöttöpistettä.

Tuomio: Kyllä ne kankeammatkin kädet käyvät!

Andrej Sekera

Slovakian puolustajatähti Andrej Sekera on kärsinyt tällä kaudella ikävistä loukkaantumisista. Joko haaverit painavat edelleen tai sitten slovakkipakki on ottanut Edmontonista oppimansa katastrofaalisen puolustuspelaamisen mukaan myös MM-kisoihin. Leijonat katkoivat Sekeran löysiä avauksia kerta toisensa jälkeen, eikä NHL-tähti pystynyt vastaamaan työnteossa tai luistelussa.

Tuomio: NHL-statuksella voi heittää vesilintua.

Kaapo Kakko

Kaapo Kakko on tähän mennessä pistänyt koville Kanadan sekä Slovakian. Kovimmille on kuitenkin joutunut New Jersey Devils, joka pitää hallussaan NHL:n ensi kesän varaustilaisuuden ykkösvuoroa. Jack Hughesin etumatka on jo kutistunut huimasti. Riittääkö rohkeus suomalaissensaation varaamiseen?

Tuomio: Unohtakaa Pu-La-Aho ja Tupu-Hupu-Lupu. Kaapo Kakko on superketju yksinäänkin.