JYP on lainannut hyökkääjänsä toiseen seuraan.

Jyväskyläläisseura tiedottaa Twitter-tilillään, että hyökkääjä Micke Saari siirtyy loppukauden mittaisella lainasopimuksella SaiPaan. Näin ollen Saaren JYP-ura tulee samalla mitä todennäköisimmin päätökseensä, sillä pelaajan sopimus päättyy keväällä 2019.

Saari saapui JYPin paitaan syksyllä 2016, muttei pystynyt lopulta vakiinnuttamaan paikkaansa jyväskyläläisten riveissä. Tällä kaudella hän viimeisteli 12 otteluun yhden maalin.

Saari on pelannut kuluvalla kaudella myös neljä ottelua Mestiksen KeuPa HT:ssa.