NHL:n suomalaiskaksikolle valtaisa helpotus – tähtipelaaja toipumassa odotettua aikaisemmin

NHL-seura Minnesota Wild kilpailee ensi kaudella jälleen kerran pudotuspelipaikasta. Odotukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta, eikä joukkueen kannattajat, saati sitten pelaajat tyydy enää pääsystä 16 parhaan joukkoon, vaan menestystä pitäisi tulla enemmän.
Wildilla alkaa olla kiire menestyä, sillä sen pelaajarungossa on paljon iäkkäitä pelaajia, joiden parhaat vuodet alkavat olla jo takana päin. Jos joukkueen avainpelaajat pysyvät terveinä, Wild voi kuulua ensi kauden suurimpiin yllättäjiin.
Wildin kannattajat saivat eilen helpottavia uutisia, kun joukkueen tähtipelaaja Zach Parise kertoi toipuvansa loukkaantumisistaan odotettua aikaisemmin. Hän joutui viime kaudella selkäleikkaukseen sekä jätti loppukauden väliin murtuneen rintalastan takia, ja moni odottikin Parisen huilaavan syksyn ensimmäiset viikot.
Pelkoon ei näytä olevan enää aihetta. 33-vuotias hyökkääjä kertoi St. Paul Pioneer -lehdelle olevansa sataprosenttisessa kunnossa, kun kiekkovuosi lokakuussa käynnistyy.
– En odota loukkaantumisten olevan ongelma, Parise kommentoi.
Suomalaispelaajien Mikko Koivun ja Mikael Granlundin vierellä pelannut Parise paljasti käyneensä jo jäällä kokeilemassa kuntoaan. Tilanne näyttää tässä vaiheessa hyvältä.
– Oli hienoa, kun oloni tuntui jäällä normaalilta. Se oli helpottavaa. Odotan innolla seuraavaa kautta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Ilves selvisi kuilun partaalta SM-liigan välierissä
- Sensaatio oli todella lähellä – Lukko nousi vielä taistelemaan finaalipaikasta
- Leijonille revanssi Tre Kronorista – Emil Larmilta vahva näyttö
- Nuorten Leijonien mestarivalmentaja sai ison palkinnon Pohjois-Amerikassa
- Liiga-seurassa ovi käy – seitsemän pelaaja lähtee!
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Jesse Puljujärvi sai pelikieltoa NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonille kolme uutta NHL-vahvistusta MM-kisoihin!
- Liigakarsinnat ohi! Pelicans nollasi taas Jokerit – sarjapaikka varmistui
- Liiga-seura vahvistuu – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Kohupelaaja Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- LS: SaiPa ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistehirmun!
- HIFK menettää yhteistyökumppaninsa – syynä epäasiallinen käytös
- IS: Topi Rönnin kohdalla harkitaan radikaalia ratkaisua!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa
- I-P: Sportilta kova ratkaisu Topi Rönnin suhteen!
- Lähde: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Toimittaja: Yhdysvaltalainen pistelinko siirtyy Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- MTV: HIFK:lta melkoinen shokkipäätös!
- Siirtopommi! Tapparan urheilupomo loikkaa toiseen Liiga-seuraan