Yle: Pikkuleijonien MM-kultasankarille valtava takaisku – ei pysty osallistumaan NHL-testileirille
![Suomen Jääkiekkoliitto](https://www.leijonat.com/app/uploads/2018/04/l_nordgrenniklaskakkokaapo2018-632x421.jpg)
Hyökkääjä Niklas Nordgren ei pysty osallistumaan NHL Scouting Combine -testileirille, kertoo Yle.
18-vuotias HIFK:n huippulupaus sairastui samana päivänä, kun hänen piti lähteä Pohjois-Amerikkaan, eikä hän tästä syystä ole mukana leirillä.
– Kymmenen NHL-seuraa oli tilannut häneltä haastattelun ennen MM-turnausta. Kisojen jälkeen oli yhtäkkiä 20 seuraa, jotka halusivat jututtaa häntä, NHL:n Euroopan kykyjenetsijätoimiston johtaja Göran Stubb kertoo Ylelle.
Nordgrenin haastattelut pidetään nyt poikkeuksellisesti juhannusviikolla, jolloin hän matkustaa Dallasiin NHL:n varaustilaisuuteen.
– Hänen osakkeensa nousivat huomattavasti nuorten MM-kisoissa. On kova meriitti, jos siellä voittaa maalipörssin. Veikkaan, että hänet varataan ensimmäisen kierroksen loppupäässä tai toisen kierroksen alussa, Stubb arvioi.
Nordgren pelasi kuluneella kaudella HIFK:n A-junioreissa sekä Liiga-joukkueessa. Sen lisäksi hän pelasi Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa, joka marssi aina maailmanmestaruuteen saakka.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kiekko-Espoo naarasi vahvistuksen Ruotsista: ”Tykkään pelata kovaa”
- IL: Tähän osoitteeseen Jesse Puljujärvi haluaa!
- Entinen huippupelaaja Miika Elomo, 47, on kuollut
- MTV: Sami Kapanen Liiga-seuran päävalmentajaksi!
- NHL-megatähti jää pois 4 Nations -turnauksesta!
- Pääseekö Mikko Rantanen huipputurnaukseen? Nyt vastaus on selvillä
- Leijonat voittoon! Ruotsi sai rumasti piiskaa kotiyleisönsä edessä
- Ei ole totta! Rasmus Ristolainen ulos Leijonista – tässä on korvaaja
- Kanadan 4 Nations -joukkueeseen uusi vahvistus – fanit teilaavat täysin
- 4 Nations Face-Off -ennakko: tässä ovat Ruotsin suurimmat vahvuudet ja heikkoudet
- Lähtöpassit! Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta
- Siirtopommi vireillä! Podcast: Christian Heljanko palaa Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä
- I-P: Tähtipuolustaja Atro Leppäsen loppukauden seura selvillä!
- Leijonille karuja uutisia: Nyt loukkaantui Mikko Rantanen!
- Pääseekö Mikko Rantanen huipputurnaukseen? Nyt vastaus on selvillä
- Hyökkääjä lähtee SaiPasta
- Jokerien käsittämätön putki poikki!
- Ei ole totta! Rasmus Ristolainen ulos Leijonista – tässä on korvaaja
- IS: Kärpät pitää oven auki Jesse Puljujärvelle!
- Leijonat löylytti maailmanmestareita EHT:lla – debytantti nollasi Tshekin