Kiinnostava vahvistus! MM-kisojen maalivahtilupaus hyppää Suomeen -”Iso ase TPS:lle”

HERNING. Norjan maalilla upeasti MM-kisat aloittanut Henrik Haukeland odottaa innolla jo hyppyä Liigaan.
23-vuotias Norjan maajoukkuevahti kertoo Leijonat.comille, että hän torjuu mielellään ensi kaudella Suomessa ja TPS:ssä. Ruotsalaismediassa huhuiltiin jo syksyllä siirrosta.
– Se on iso hyppy minulle. Suomi on hieno juttu uralleni. Uskon, että se on oikea askel minulle, Haukeland kiteyttää Leijonat.comille.
– Liiga on nopea sarja. Ja siellä pelataan hyvää kiekkoa. Joten voin sanoa kuulleni pelkkää hyvää.
Haukelandin urakehitys on nousujohteista. Torjuja on pelannut jo useamman kauden Ruotsissa. Hän oli isossa roolissa, kun Timrå IK nousi SHL:ään upean kauden päätteeksi.
– Tämä kausi on ollut epätodellinen. Ruotsissa pelasimme upeasti. Sen ohella olen päässyt torjumaan myös maajoukkueessa. Nyt meillä on saumat päättää kausi hienosti täällä MM-kisoissa.
”Iso ase TPS:lle”
Norjan maajoukkueessa luutiva Aleksander Bonsaksen on nähnyt läheltä Haukelandin urakehityksen. Kaksinkertainen SM-liigan mestari uskoo TPS:n saavan huippunimen maalilleen.
– Hän on todistanut viime vuosina, että hän on vahva maalivahti. Hän on nostanut jo kahdesti joukkueen Ruotsin toiseksi korkeimmalta sarjatasolta pääsarjaan. Se kertoo paljon, Bonsaksen summaa Leijonat.comille.
Juuri Tapparasta tuttu pakki antoi maajoukkueesta tutulle vahdille tietoja Suomesta. Kylmäpäinen torjuja sopii hyvin Suomeen.
– Hän on nuori kaveri. Mutta hän on todella kylmäpäinen tyyppi ratkaisupaikoissa.
Uskotko, että Haukeland pärjää Liigassa?
– Hän on iso ase TPS:lle. He nappasivat hyvän maalivahdin. Ja ennen kaikkea hyvän tyypin. Henrik on loistava persoona, joka tekee paljon hommia. Hän on hyvä maalivahti – ja jännittävä vahvistus, Bonsaksen kiteyttää.
Ilari Isotalo, Herning
Twitter: @IlariIsotalo
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Liigan mestarisuosikille hurja vahvistus!
- Henrik Borgström vaihtaa joukkuetta!
- Urheilucast: Nuorella Liiga-tähdellä erikoinen sopimuskuvio – siirto Ilvekseen valmiina odottamassa!
- Urheilucast: Sami Vatasen Liiga-siirrossa yllätyskäänne!
- Liigassa todelliset murskajaiset – Jukurit teki hurjaa jälkeä Lahdessa
- Huomasitko? 17-vuotias suomalaislupaus nappasi pelipaikan Ruotsin huippuseurasta – varataan kesällä NHL:ään
- MTV: SaiPan sankarilta viileä kuitti vastustajan leiriin: ”Antoi meille helvetisti lisää potkua”
- Leijonat-puolustaja jättää Liiga-seuran: ”Kiitos”
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Ilves kaappasi TPS:n supertähden!
- IL: Aku Räty palaa Liigaan – hurja hintalappu
- Urheilucast: Leijonat-konkari siirtyy Tapparaan!
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Ilves kaappasi TPS:n supertähden!
- NHL-seura kutsui – suomalainen Liiga-jätti siirtyy Pohjois-Amerikkaan!
- Liiga-seurassa ovi käy – kolme kärkipelaajaa vaihtaa uusiin maisemiin!
- Tapparalta jymyuutinen: Tähtipelaaja tekee yllätyspaluun
- Juuso Nykäsen kohtalo ratkesi – Liigan kurinpidolta raju ratkaisu!
- Kiekko-Espoolta päivitys kohuiskun kohteeksi joutuneen Miro Keskitalon tilasta
- Mestiksen perinneseura hakeutui konkurssiin kesken tärkeiden pelien!