Alle 20-vuotiaiden MM-jääkiekko pelataan vuodenvaihteessa Yhdysvaltain Buffalossa. Nuoret Leijonat avaavat nuo kisat myöhään tapaninpäivän iltana, ja vastaan tulee erikoisella valintaprosessilla pelaajat kisoihinsa valitseva Kanada.

Maa on voittanut edellisen mestaruuden vuoden 2015 kisoissa. Muuten tahti on ollut 2010-luvulla todella vaisua, sillä tuo kulta on vaahteranlehtipaidoille ainoa kahdeksan edellisen vuoden aikana.

Vastaavasti vuosina 2005-09 Kanada vei kaikki viisi kultaa. Nyt maa haluaa palata ikäluokan hallitsijaksi uudella, armottomalla valintaprosessilla.

– Valintamenetelmämme ei ole tapahtunut syyskuusta tähän hetkeen. Meillä on arviointikirja näistä pelaajista, kykyjenetsijä Brad McEwan kertoi kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n sivujen mukaan.

– Tämä ei alkanut kesällä. Se on ollut käynnissä neljä vuotta, ja olemme todella tyytyväisiä siihen, missä olemme nyt. Nykyiset pelaajat ymmärtävät, millaista on edustaa maata, McEwan painotti.

Nuoria pelaajia on siis tarkkailtu pitkään. Siitä, miten valintamenetelmä on onnistunut, ensimmäiset viitteet saadaan siis tapaninpäivänä, jolloin Kanada punnitsee 2010-luvulla kaksi kultaa ottaneen Suomen.